9 December 2013

Just a couple

a11253431215_b908e77ab1_z
a11253509793_5ec782b31a_z

Minä ja tekniikka ei vaan tulla toimeen! Pilvi otti kamerallaan mun lauantaisesta asusta muutamat kuvat, mutta ne ovat tietenkin eri kokoisia kuin mun kuvat yleensä, sillä itse kuvailen aina Olympus-vanhuksellani. Taistelin yli tunnin ajan jotta saisin tähän postaukseen Pilvin ottamia pystykuviakin, mutta ei, en vain saa niitä oikean kokoiseksi ilman että niistä tulisi jäätävää pikselimössöä. Avuton? Näillä parilla siis mennään, harmittaa vain suunnattomasti kun olisi kerrankin ollut mielestäni todella kivoja kuvia varastossa mutta sitten kaikki kaatuukin omaan osaamattomuuteeni. Kiitos rakas kuitenkin kuvista ♥

Tuo Gina Tricot'n college on jäänyt yllättävän vähälle käytölle tänä syksynä, sillä ostaessani sen ajattelin että en syksyn aikana varmaan muuta käytäkään. Huonoksi ostokseksi tota ei silti voi missään nimessä sanoa! Itse maksoin tuosta vaivaiset 4,95€ ja muutama päivä myöhemmin samaisia paitoja myytiin hintaan 24.95€. Kerrankin olin oikeaan aikaan liikkeellä! Viihdyin tossa asussa hirmu hyvin, iso kultainen kaulakoru toi rentoon asuun vähän blingiä ;) Koru oli tosin kuvien ottamisen aikaan sujahtanut paidan kaula-aukon alle, mutta suurimman osan päivästä se kyllä oli näkyvillä. Oon myös pitkästä aikaa alkanut pitää hiuksiani vähän suorempina ja mä en vaan voi käsittää miten ne voi muuten olla noinkin suorat, mutta niskan/kaulan läheltä aivan kikkurat?! Näissä kuvissa päällimmäiset hiukset juuri peittää sen kiharuuden, mutta esim. mun uudessa passikuvassa ei... Kampaajakin sanoi, että ainoa aine joka asiaan auttaa vaatisi kuivaamisen hiustenkuivaimella, ja itse kun nimenomaan yritän välttää lämmön käyttämistä muutenkin kuivaan tukkaani. Huoh, on se välillä vain niin vaikeeta olla nainen.
SHARE:

7 comments

  1. Toi collegepaita on kyllä kiva, pirteän sininen! Noiden kuvien suhteen sellanen juttu, että ootko kokeillut Microsoft Office 2010 -kuvakäsittelyohjelmaa? Mulla tuli samassa paketissa wordin yms kanssa ja saan sillä kuvat sopivaan kokoon ilman pikselimössöytymistä! :)

    www.minullaonsiivet.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. En muuten oo, kiitos paljon vinkistä! Täytyykin kokeilla :)

      Delete
  2. Oi, ihana tyyli sulla! Vaikuttaa ihanalta blogilta ;)

    ReplyDelete
  3. you look lovely

    http://www.missmollyfashions.com

    ReplyDelete
  4. Sulla on aivan ihanat hiukset! :)

    http://kikka-daydreaming.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  5. Täydellisempiä hiuksia ei oo olemassa <3 <3 <3 :)

    ReplyDelete

Blogger Template Created by pipdig