Synttärisankarit ♥
Eilen illalla oltiin tyttöporukalla Roosalla juhlistamassa Roosan ja Mian synttäreitä. Uskomatonta että ollaan Roosankin kanssa tunnettu ja oltu kavereita about puolitoista vuotta, mutta vasta nyt nähtiin ensimmäistä kertaa missä tyttö oikein asuu. Ilta kului samaan tapaan kuin meidän illanvietot yleensäkin: syöden ja jutellen ;) Saatiin itsemme aikamoiseen sushiähkyyn, mutta se oli sen arvoista! Oli nimittäin aivan tajuttoman hyvää ja uskaltauduin jopa hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja maistoin muutamaa sellaista sushia, joita en aikaisemmin ole uskaltanut suuhuni pistää. Eli hyvää sushia haluaville: HankoSushi is the place to go!
Tänään otin heti aamulla suunnaksi pikkusiskon joulujuhlan vanhalla ala-asteellani ja kyllähän siinä aika nostalgiset fiilikset tuli: ruokalan verhot olivat edelleen ne samat kuin muutama vuosi sitten eikä rehtorin joulukravattikaan ollut vaihtunut uuteen.
Joulujuhlan lisäksi käväisin tänään myös joululahjaostoksilla ja nyt on kaikki yhtä lahjaa vaille hankittuna! Sekin pitää nimenomaan vain enää hankkia, sillä lahjaidea on onneksi jo olemassa :)
Nam mitä ruokaa!:)
ReplyDeleteJEP! :D
DeleteVaikuttaa mahtavalta tavalta viettää synttäreitä! Jos omaan makuuni muokkaisin tuota illanohjelmaa, niin siihen lisättäisiin varmaan vielä se, että osa susheista tehtäisiin itse! Yhdessä tekeminen kun on yleensä mukavaa porukan yhteistä ohjelmaa. Ps. belgialainen suklaa paras suklaa!
ReplyDeleteJoo tota sushien tekemistä täytyy joskus kyllä tyttöporukallakin kokeilla! Me ollaan perheen kanssa joskus itse tehty ja oli kyllä hauskaa puuhaa :)
DeleteVoi miten herkullisia kuvia! :) Haluaisin myös sua kiittää, kun jaksat mulle niin usein kommentoida ja muutenkin seurata ♥ Harmittaa, kun en ole blogiasi viimeaikoina ehtinyt kauheasti lueskella. Mutta ihanaa joulun odotusta Pinja! :)
ReplyDeleteVoi kiitos kovasti, tästä kommentista tuli kyllä taas todella hyvälle tuulelle :)) Niin ja ihanaa joulun odotusta sullekin! ♥
Delete