Vaikka laivalla ei kauheasti tekemistä olekaan, saatiin me kuitenkin aika jotenkin kulumaan. Käytiin mm. syömässä italialaisessa Ella's-nimisessä ravintolassa, jossa söin kyllä varmasti elämäni oudoimman tonnikalasalaatin. Ajattelin kalan olevan sitä normaalia mitä salaateissa aina käytetään, mutta se olikin raakoina paloina ja muistutti pikemminkin sushia kuin salaattitonnikalaa. Eikä kyllä muutenkaan ollut mikään kehuttava makuelämys, oliviit ja anjoviksetkaan kun ei oikein kuulu mun suosikkeihin :D
Tukholmassa meitä oli vastassa ihana keväinen ja lämmittävä auringonpaiste, joka ei ikävä kyllä kestänyt koko päivää. Käveltiin ympäri vanhaa kaupunkia ja keskustaa, syötiin ja kahviteltiin ja sitten suunnattiinkin jo jalat väsyneinä takaisin laivaan. Tukholma on kyllä joka kerta yhtä kaunis kaupunki ja niitä kaikkia vanhoja rakennuksia jaksaisi katsella vaikka kuinka pitkään. Käveleminen ja rakennusten katselu on kuitenkin huomattavasti mukavampaa puuhaa hieman lämpimämmällä säällä, nyt nimittäin välillä tuuli todella kovaa ja kylmästi.
Totta kai kierrettiin myös monet kaupat läpi, mutta mun mielen oli vallannut laivan tax freessä odotteleva löytö, joten en pystynyt kauppoja kierrellessä keskittymään mihinkään muuhun :D Tosta löydöstä lisää myöhemmin, sillä kyllähän se oli sitten takaisintulomatkalla kassalle kiikutettava.
Pakko sanoa että ymmärrän hyvin, miksei iskä ole noista laivamatkoista kauhean innoissaan. Eihän siellä laivalla nimittäin loppujen lopuksi ole mitään tekemistä, varsinkaan näin talvisin ja perheen kanssa matkustaessa. Mutta kun kerran ilmainen lahjakortti saatiin, niin eihän sitä nyt voinut hukkaankaan heittää. Kaiken kaikkiaan oli kyllä onnistunut reissu ja olen iloinen että lähdin mukaan, vaikka aluksi vähän epäröinkin.
Musta itse laivat on ihan karmeita :D Nimim. asuttiin Ruotsissa kolme vuotta ja ehdittiin kyllä kyllästyä niin perinpohjaisesti laivoihin kun käytiin Suomessa mökillä kerran kuussa :D Ens kesänä ois kyllä ihana päästä Tukholmaan + poikkeuksen laivojen karmeuteen tekee buffetti!
ReplyDeleteIhania kuvia sulla Tukholmasta, tykkäsin erityisesti viidenneks alimmaisesta! Matkakuume...:D
No huhhuh, en ihmettele yhtään että tolla tahdilla on laivat alkaneet kyllästyttää :D Ja kiitos, toivottavasti pääset kesällä käymään Tukholmassa! :)
DeleteJust eilen puhuin ton miekkosen kanssa, että pitäis lähtee Tukholman risteilylle! Tää nostatti kyllä mun risteilykuumetta kovasti!!
ReplyDeleteHaha noni, ei muuta ku matkaan! ;)
DeleteHyviä kuvia! Olis kiva päästä itsekin käymään Tukholmassa. :)
ReplyDeleteHyvät kuvat
ReplyDeleteBlogistani löytyy Rooman matkavinkkejä, luin että olet sinne suuntaamassa
ReplyDeleteHei loistavaa, täytyykin käydä tsekkaamassa! :)
DeleteOi mitä ihania kuvia!! Tukholma on superkaunis paikka!:)
ReplyDeleteKiitos, niinhän se on! :)
DeleteKiitos, niinhän se on! :)
ReplyDelete