Muutama viikko sitten sain kutsun uuden kenkäkaupan MI-NOn pressitilaisuuteen, jonne suuntasinkin keskiviikkona suoraan koulusta. Ja voi että miten upea liike onkaan kyseessä! Jo liike itsessään on oikea ilo silmälle ja olisinkin voinut helposti vain istuskella siellä tuntikausia ihastelemessa kaupan ulkonäköä. Pieni, mutta tilavan tuntuinen ja valoisa liike tuntui jotenkin todella ylelliseltä, ei yhtään liian täyteen tungetulta tai ahdistavalta. Totta kai myös myynnissä olevat kengät olivat toinen toistaan ihanampia, ja olisin voinut kotiuttaa parin jos toisenkin ;) Tämä uusi kenkäputiikki avaa ovensa lauantaina 22.maaliskuuta Galleria Esplanadiin, ihan Fazerin kahvilaa vastapäätä. Ei siis ollenkaan huono sijainti! Kenkävalikoima koostuu pohjoismaisesta designista ja myynnissä on kenkiä mm. Terhi Pölkiltä, ATP Atelierilta, Reschialta ja By Malene Birgeriltä.
Pressitilaisuudessa tapasin suunnittelijoita ja ihmisiä MI-NOn takana ja oli kyllä kieltämättä todella mielenkiintoista kuulla miten MI-NO sai alkunsa ja mitä kaikkea vaadittiin siihen, että kauppa on viimein valmis avaamaan ovensa yleisölle. Kamera pysyi visusti laukussa koko parituntisen tilaisuuden ajan, mutta puhelinräpsyjä tuli otettua ihan kiitettävästi ja päätinkin jakaa niistä muutamat myös täällä blogin puolella.
Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa MI-NO (joka muuten avaa myös nettikaupan) jos Helsingin keskustassa liikkuu :)
On kyllä upeita kenkiä! Täytyy varmaan tsekata toi kauppa sit kun pääsen seuraavan kerran käymään Helsingissä :)
ReplyDeletewww.minullaonsiivet.com
Kannattaa kyllä käydä!:)
DeleteAivan ihania kenkiä! Rakastuin noihin loafereihin, oon oikeestaan jo pitkään miettinyt tuollaisten hankkimista ja voisihan sitä ehkä kevääksi... :))
ReplyDeleteJep, noi kaikki loaferit on varmaan munkin lemppareita! :)
DeleteMiten sä tommosen kutsun oot saanu? Ihan älymageeta!!:O
ReplyDeleteIskän kautta :D
Delete