4 April 2014

Paquita

a_3316136
a_3316147
a_3316131
a_3316142

Viikko sitten meidän perhe sai karvaisen seitsemännen jäsenen, 5-vuotiaan Paquita-nimisen kääpiövillakoiran. Paki oli muutama viikko sitten totuttelemassa meidän kanssa elämiseen viikonlopun ajan, mutta viime viikonloppuna muutti ihan pysyvästi tänne meille. Oltiin jo pidemmän aikaa harkittu koiran ottamista ja kun tätini ystävä ei enää elämäntilanteensa vuoksi voinut tätä ihanuutta pitää, päätettiin että nyt tai ei koskaan. Meille on jo ehtinyt muodostumaan ne tietyt rutiinit koiran kanssa ja Paki on sopeutunut elämään meidän kanssa tosi hyvin. Toki vielä on paljon opittavaa, viikko kun tosiaan ollaan vasta yhdessä eletty. 

Nyt on koeviikkokin vihdoin takana ja tänään matikan kokeessa kyllä huomasi että viimeistä vietiin. Keskittymisestä ei tullut oikein mitään ja iloisesti sovelsin tehtäviin kaikkea omaa :D Palautuksissa sitten nähdään että mitä sieltä mahtaa numeroksi tulla, mutta eiköhän se nyt ainakin läpi mennyt. Tänä viikonloppuna aion vain ottaa rennosti ja nauttia vapaudesta. Koska tänään oli viimeinen koe, ei uusi jakso ole vielä ehtinyt alkaa, joten viikonlopuksi ei ole mitään koulujuttuja. En muista koska viimeksi olisi ollut tälläinen tilanne, tuntuu ihan luksukselta kun ei oikeasti tarvitse murehtia mitään kokeita, palautettavia tehtäviä tai esitelmiä. Ainoa suunnitelma viikonlopulle on viettää pitkästä aikaa äiti-tytär -aikaa leffassa käynnin merkeissä. Tälläinen viikonloppu tulee kyllä todellakin tarpeeseen tän ylppäreiden aiheuttaman melkein parin kuukauden mittaisen pänttäysjakson jälkeen. 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! :)
SHARE:

8 comments

  1. meetkö baariin nyt viikonloppuna? :-)

    ReplyDelete
  2. Ihanan simppeli banneri ja ihana koira! Itekkin haluisin niin kovasti jonkun söötin karvapallon, mut allergia estää :(

    http://heavenonearth-juuuli.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos:) Meilläkin on perheessä allergiaa, mutta villakoirat ei kuitenkaan ole niin allergisoiva rotu joten uskallettiin tää ottaa, eikä kyllä oo kenellekään tullut mitään oireita :)

      Delete
  3. Blogisi on jotenkin semmonen ihanan raikas! :)
    Ja ihanan uuden karvalapsen ootte saanu perheeseenne. Ja kaverilla on ihana nimi !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) ja onhan se kyllä ihana ♥

      Delete
  4. Aww, thank you so much, you're lovely! <3 Your dog is so cute, by the way your blog seems very inspriring, we can follow each other if you fancy! ^^
    http://10thjune.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you :) Usually I don't follow back on request but I actually liked your blog so much that I'm going to follow you! :)

      Delete

Blogger Template Created by pipdig