Mitään hirveitä määriä ei Australiassa tullut shoppailtua, mutta jotain juttuja tarttui mukaan kuitenkin. En tiedä onko musta sitten tullut "nirsompi" shoppailija vai mitä, mutta tuntuu etten enää löydä läheskään niin paljon kivoja juttuja kuin vaikkapa pari vuotta sitten. No, ainakin lompakko kiittää jos ei muuta ;)
Perthissä oli iso outlet-ostoskeskus, josta mukaan lähti tuo valkoinen pörröneule ja pari peplumia. Mulla meni pitkään ennen kuin sytyin noille pörröneuleille, ja tuotakin sovitin ihan vain kokeilumielessä, mutta kun sain sen päälleni en ois halunnut ottaa sitä enää pois. Ihan mielettömän pehmeä ja mukava päällä! Sinivalkoinen kimono puolestaan löytyi itseasiassa eräästä kenkäkaupasta Perthin keskustassa ja toi väritys veti mua heti puoleensa. Oon jo pitkään halunnut jonkin sinivalkoisen kevyen yläosan vaatekaappiini, joten kun mieleinen löytyi niin olihan se otettava mukaan.
TOMSien perään olen kuolaillut jo useamman vuoden, ja olin jo ennen matkaan lähtöä päättänyt, että Australiasta ne sitten vihdoin ostan. Ja en kyllä voisi olla tytyväisempi ostokseeni, materialismionnellisuutta parhaimmillaan! Noi on aivan älyttömän hyvät jalassa, niillä on hyvä kävellä ja onhan ne myös ihan mielettömän söpöt. Kenkärakkautta <3
Toinen asia, jonka olin päättänyt Australiasta käsiini etsiä, oli hampaidenvalkaisuliuskat. Oon jo pitkään halunnut kokeilla tälläisiä valkaisuliuskoja, mutta koska niitä ei Suomesta saa, piti odottaa reissuun asti. Pakkaus lupailee tuloksia viiden päivän käytön jälkeen ja itse olen käyttänyt liuskoja nyt kolmena iltana. Mulla vaan kävi niin, että unohdin liuskat parina iltana joten saan odotella näkyviä tuloksia luultavasti hiukan pidempään. Ja eihän kosmetiikan rakastaja voi lähteä matkalle tulematta kotiin muutaman uuden meikkituotteen kanssa ;) Näistä bareMineralsin meikkivoiteista olen kuullut pelkkää hyvää ja lisäksi hinta oli noin puolet halvempi kuin Suomessa, joten ostopäätöstä ei tarvinnut kauaa miettiä.
Ja tässä loput reissusta mukaan lähteneet kosmetiikkatuotteet. Revlonin tuotteistakin olen kuullut paljon kehuja ja mua harmittaa kun Revlonia ei Suomesta saa. Olinkin ihan onneni kukkuloilla kun eräässä tavaratalossa oli paljon Revlonin meikkejä alennuksessa, joten nämä kaksi huulituotetta päätyivät kassan kautta kassiin. Ja kun bongasin monien YouTubereiden kehuman Covergirlin ripsivärin Targetin hyllyltä, en vain voinut jättää sitä sinne hyllyyn, vaan nappasin sen ostoskoriin ja kiikutin nopeasti kassalle.
Sellaisia ostoksia lähti siis mukaan Australiasta ja näiden lisäksi vielä pari muutakin juttua, jotka vain unohdin ottaa kuviin mukaan. Oon kyllä tosi tyytyväinen ostoksiini ja kaikkia tulee varmasti käytettyä paljon! Nyt mä lähen valmistautumaan pitkästä aikaa häihin, serkkuni nimittäin menee tänään naimisiin. Siitä onkin jo suunnilleen kymmenen vuotta kun olen viimeksi ollut häissä, joten kiva päästä taas pitkästä aikaa. Hyvää viikonloppua kaikille!
Kivoja ostoksia (:
ReplyDeletehttp://miakaroliina.blogspot.fi/
Kiitos, mäki tykkään ;)
DeleteLooks like you got a good haul! I especially love the style of Toms you picked up x
ReplyDeleteI definitely did! :D
DeleteKiitos paljon, ne onkin mun lemppariostos koko reissulta :)
ReplyDelete