30 September 2014

September Favourites

_9290123

Syyskuun viimeinen päivä tarkoittaa sitä, että on taas uuden kuukauden suosikit -postauksen aika. Syyskuun aikana ei ehtinyt montaa lempparia muodostumaan, mutta esittelen nyt kuitenkin nämä muutamat. Syyskuu muuten tuntui kestävän jotenkin kauemmin kuin muut kuukaudet. En sitten tiedä oliko kirjoituksilla vaikutusta vai mistä johtui, mutta tuntuu että esim. viime suosikit-postauksesta on jo ikuisuus aikaa!

_9290118

BikBok Never Denim -farkut: Nää farkut oli suunnilleen liimautuneena mun jalkoihin koko syyskuun. Hyvännäköiset ja helpot yhdistää oikeastaan asuun kuin asuun. Jos siis on uusille farkuille tarvetta, voin ehdottomasti suositella näitä!

_9290128

Garnier Micellar Cleansing Water -meikinpoistoaine: Siitä on jo jonkin aikaa kun tän jostain bongasin, mutta vasta vähän aikaa sitten sain aikaiseksi ostaakin tämän. Täähän on oikeastaan budjettiversio Biodermasta, jota oon myöskin halunnut jo pitkään kokeilla, mutta koska Biodermaa ei Suomesta saa, pitää se korvata tällä. Oon kyllä ollut tähän tosi tyytyväinen, sillä tää poistaa meikit tehokkaasti. Tän kanssa ei periaatteessa tarvitse käyttää ollenkaan vettä, mutta koska mulla on tällä hetkellä käytössä se Proactiv, oon pessyt kasvot vielä sillä sen jälkeen kun olen tällä poistanut meikit. 

_9290143

Loréal Paris Super Liner -eyeliner: Totta puhuen mua vähän pelotti tän käyttäminen kun ekan kerran putelin aukaisin. En oo nimittäin koskaan käyttänyt nestemäistä eyelineria, aina vain kynää tai geeliä. Mutta pelko osoittautuikin ihan turhaksi, sillä tätä on tosi helppo levittää, enkä ole saanut sotkua aikaan kertaakaan! Applikaattorin asennosta riippuen tällä saa aikaan joko ohuempaa tai paksumpaa viivaa ja tää myös pysyy paikoillaan koko päivän, eikä kulu pois tai sotkeennu. 

Maxeylash-ripsiseerumi: Tää oli huippulöytö kylppärin laatikosta! Äiti käytti tätä jonkun aikaa viime keväänä, mutta jostain syystä hylkäsi sitten käytöstään. Kun bongasin tän pienen putkilon ja tajusin ettei äiti ole tätä aikoihin käyttänyt, päätin kokeilla tekisikö tää mun ripsille mitään. Oon nyt muutaman viikon tätä käyttänyt ja ripset on kyllä kasvaneet! Tätä vaan oli aika vähän jäljellä kun käytön aloitin, joten nyt seerumi vetelee viimeisiään, enkä oikein tiedä että raaskinko itse ostaa uutta tilalle. Noh, käytän tän nyt ensin loppuun viimeistä tippaa myöden ja katson sitten investoinko uuteen vai pärjäänkö ilman. 

Hyvää lokakuun alkua kaikille! :)
SHARE:

28 September 2014

The perfect morning moment

_9280102
_9280105
_9280108
_9280107

Huomenta! Mun sunnuntaiaamu alkoi taas parhaalla mahdollisella tavalla, eli kahvia juoden ja blogeja selaillen. En oikeasti tiedä parempaa tapaa aloittaa päivä! Vaikka arkisinkin saan juoda kahvini melko rauhalliseen tahtiin, on viikonloppuaamut silti ihan omaa luokkaansa kun ei tarvitse heti aamusta rynnätä yhtään mihinkään. Sunnuntait on mulle myös usein hemmottelupäiviä: laitan kasvonaamion, lakkaan kynnet, joskus teen itselleni jalkahoidon yms. Jotenkin se huomenna koittava maanantai ei tunnu niin pahalta kun vähän hemmottelee itseään ensin. Tänään ohjelmassa on huomiseen mantsan kokeeseen lukemista, mutta koska aloin eilen taas pitkästä aikaa katsomaan O.C:ta voi olla että tänään joutuu myös katsomaan jakson tai pari ;) O.C. on kyllä sellainen sarja, johon en kyllästy varmaan koskaan! 
SHARE:

26 September 2014

Australia Diaries: Video

Tässä tulisi ensimmäinen koskaan tekemäni video ja viimeinen Australia-postaus! Kuten videosta huomaa, olen todella aloittelija kaiken editoinnin sun muun kanssa ja videon laatukin on vähän mitä on, koska kuvasin kaikki pätkät iPhonella. Huomasin muuten vasta editointivaiheessa, että osa kuvasta on pystysuoraan ja osa vaakasuoraan, joten video näyttääkin vähän hassulta :D Tätä oli kuitenkin kokonaisuudessaan tosi kiva kuvata ja editoida, joten halusin sen tänne blogiinkin laittaa ja saahan tosta videosta taas vähän eri näkökulmaa meidän reissuun. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

Music: Johnny Cash - Ring of Fire
SHARE:

24 September 2014

It's over

_9240047
_9240050
_9240054

Huhhuh, nyt on sitten tän syksyn ylppärirupeama ohitse! Fiilikset on tällä hetkellä epäuskoisen helpottuneet :D Tosin meillä alkaa koeviikko tähän heti perään, joten ihan vielä en pääse rauhassa lepäilemään, mutta kunhan tää koeviikkokin on viety kunnialla loppuun niin sitten voi taas pitkästä aikaa ottaa koulun suhteen vähän rennommin. Jospa sitä sitten sais vaikka sen ajokortinkin vihdoin hankittua. Koeviikosta huolimatta aion hyvällä omallatunnolla viettää tänään loppupäivän sängyssä maaten ja netflixiä katsoen, sillä huomenna mulla on äikän koe, joka tällä kertaa tarkoittaa yhden vanhan aineen kirjoittamista uudelleen paranneltuna. Ei siis tarvitse edes miettiä aihetta, sen kuin ryhtyy vaan kirjoittamaan.
On muuten aika ihana fiilis, kun tietää että enää ei tarvitse kuluttaa illalla tuntutolkulla aikaa matikan parissa. Sain siitä tän alkusyksyn aikana kyllä melkoisen yliannostuksen ja heti kun pääsin kokeesta kotiin, heitin kaikki kirjat syvälle kaapin perälle. Kokeen tuloksista en uskalla sanoa mitään ennen kuin edes alustavat on tiedossa, mutta ihan hyvä tunne mulle siitä kokeesta jäi. 
Englannin kirjoituksetkin meni odotettua paremmin, mutta sitäkään arvosanaa en uskalla lähteä arvailemaan. Sen näkee sitten kun viralliset tulokset tulee :)
SHARE:

10 September 2014

Study mode on

_9090035
_9090037
_9090036

Ylioppilaskirjoitukset lähenee uhkaavaa vauhtia ja kuten moni varmasti tietääkin, englannin kuuntelu oli jo maanantaina. Itseasiassa tasan viikon päästä onkin sitten se englannin kirjallinen osuus ja kahden viikon kuluttua on matikan vuoro. Oonkin nyt päättänyt jättää blogin taka-alalle näiksi kahdeksi viikoksi ja keskittyä sataprosenttisesti noihin tuleviin kokeisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että blogi hiljenee pariksi viikoksi ihan kokonaan, mutta kunhan kirjouitukset on ohi, palailen taas bloggaamisen pariin. Tsemppiä kirjoituksiin kaikille abeille ja tsemppiä koeviikkoihin ja muihin koulujuttuihin kaikille muille! :)
SHARE:

8 September 2014

Confirmation party outfit

_8319978
_8319986
_8319991
_8319992

Viikko sitten sunnuntaina astuin todellisesti mukavuusalueeni ulkopuolelle juhlapukeutumisen suhteen ja puin Tuulin pikkuveljen rippijuhliin tämän mustan jumpsuitin. Halusin ehdottomasti päästä kokeilemaan tota jumpsuitia juhlapukeutumisessa ja vaikka kokonaisuus onkin hyvin virallisen näköinen, näyttää se silti mun silmään melko hyvältä. Minimalistinen mustavalkoinen kokonaisuus kultaisilla yksityiskohdilla toimii aina ;) Sitäpaitsi oli mukavaa vaihtelua juhlia kerrankin jossain oikeasti mukavassa vaatteessa, yleensä kun juhlavaatteet tuppaavat olemaan kaikkea muuta kuin mukavia. Saa nähdä mitä muita yhdistelmiä tän kanssa keksin, kouluun tuskin tulee laitettua mutta juhlapukeutumisessa tulee varmasti käytettyä jatkossakin!
SHARE:

6 September 2014

Australia Diaries: Phone Edition

PicMonkey Collage
Valmiina matkaan! // HongKongin kentällä vanilla lattea ennen take-offia // Roadtripin suunnittelua // Klo 4:27 autossa valmiina lähtöön

PicMonkey Collage1
 Broomen ihana Cable Beach // Maailman vanhin yhä toiminnassa oleva ulkoilmaelokuvateatteri // Span respassa odottelua ennen elämäni ensimmäistä kasvohoitoa // Ja kasvohoidon jälkeinen teetarjoilu

PicMonkey Collage2
Aurinko, lepotuoli ja Australian Vogue <3 // Heittämällä parhaiden kahvien top5:seen, ja hei tää oli vielä huoltsikkakahvia! // Shell Beachin simpukoita // Saavuttiin Monkey Miaan juuri sopivasti ihailemaan taas yhtä kaunista auringonlaskua

PicMonkey Collage3
Perthin ostossaalista // Noita flat whiteja tuli matkan aikana vedeltyä ihan kiitettävästi // Jamie's Italian ja sen upea kattokruunu // Singaporen kentällä oli aivan ihania jalkahierontalaitteita ja parasta oli että ne olivat täysin ilmaisia

Siinäpä siis meidän matka puhelinkuviin tiivistettynä! :)
SHARE:

4 September 2014

Outfit in B&W feat. messy hair

Tässä vieä viimeiset asukuvat kesälomalta. Kuvien ottamisesta on siis jo aikaa, enkä enää edes muista missä oon nää vaatteet päällä pyörinyt. Halusin kuitenkin tulla jakamaan nää kuvat, sillä tykkään tästä asusta tosi paljon!  

_7319516
_7319531
_7319539
_7319543
_7319559

Vilan maksihame osoittautui kesän mittaan todella hyväksi ostokseksi, se oli nimittäin usein käytössä ja tosi helppo vain vetää nopeasti päälle jos piti äkkiseltään lähteä jonnekin. Tää hame tulee varmasti olemaan kovassa käytössä ensi kesänäkin. Toppi puolestaan on löytö Seppälästä, ja täytyy sanoa että Seppälä on viime aikoina nostanut tasoaan selvästi! Olin ihan yllättynyt kuinka paljon kivoja vaatteita siellä nykyään on. Joskus ala-asteella tuli melkein kaikki vaatteet hommattua sieltä, joten muutaman vuoden ajan kiersin kyseisen kaupan kaukaa, mutta täytyykin ehkä nyt taas käydä useamminkin katselemassa Seppälän tarjontaa.

Tänään mulla onkin vähän rennompi koulupäivä kuin yleensä torstaisin, mulla on nimittäin vain bilsaa, jonka jälkeen on abi-info ja sen jälkeen lähdetään äikän ryhmän kanssa teatteriin, jossa meneekin sitten mukavasti loppupäivä. Tälläinen vähän rennompi päivä sopii mulle paremmin kuin hyvin, eilen illalla alkoi nimittäin kurkkukipu ja tuntuu siltä että se lähipiirissä pyörinyt flunssa iskee nyt mullekin. Ei auta muu kuin juoda paljon teetä ja toivoa että tää flunssa ei kehity tän pahemmaksi.
SHARE:

2 September 2014

Nelly order

My nelly.com order

Päätin käyttää myöheisemmän aamun tehokkaasti hyväksi ja harrastaa hieman nettishoppailua ;) Tälläisen tilauksen siis naputtelin Nellylle ja nyt vain odotan malttamattomasti paketin saapumista ja toivon että paketin toimituksen ja sisällön kanssa kaikki sujuu ongelmitta. Musta nahkahame on ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa ja nyt kun tämä Noisy Mayn yksilö oli hyvässä alennuksessa, päätin klikata sen ostoskoriin. Viime aikoina oon myös kaipaillut lisää statement-koruja, sillä mulla on vain ja ainoastaan yksi, joka alkaa jo hieman kyllästyttää, sen verran paljon sitä on nimittäin tullut käytettyä. Ihastuin tähän kauniiseen kaulakoruun heti ja kun sekin oli vielä alennuksessa, ei tarvinnut kauaa miettiä tilatako vai ei. Mun t-paita-varasto on myös aika olematon, joten nyt sekin saa hieman täydennystä tän mustan printtipaidan muodossa. Eyeliner taas lähti tilaukseen, koska havahduin tässä yksi aamu siihen, että mua jo kauan palvellut Maybellinen gel liner alkaa uhkaavasti olla lopussa. Saa nähdä millaista sotkua saan tällä aikaan, mulla ei nimittäin oo koskaan ennen ollut tälläistä nestemäistä eyelineria. Nyt on shoppailuhalu taas hetkeksi tyydytetty, tää on kyllä vaarallista kun voi omalta kotisohvalta shoppailla :D
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig