30 September 2014

September Favourites

_9290123

Syyskuun viimeinen päivä tarkoittaa sitä, että on taas uuden kuukauden suosikit -postauksen aika. Syyskuun aikana ei ehtinyt montaa lempparia muodostumaan, mutta esittelen nyt kuitenkin nämä muutamat. Syyskuu muuten tuntui kestävän jotenkin kauemmin kuin muut kuukaudet. En sitten tiedä oliko kirjoituksilla vaikutusta vai mistä johtui, mutta tuntuu että esim. viime suosikit-postauksesta on jo ikuisuus aikaa!

_9290118

BikBok Never Denim -farkut: Nää farkut oli suunnilleen liimautuneena mun jalkoihin koko syyskuun. Hyvännäköiset ja helpot yhdistää oikeastaan asuun kuin asuun. Jos siis on uusille farkuille tarvetta, voin ehdottomasti suositella näitä!

_9290128

Garnier Micellar Cleansing Water -meikinpoistoaine: Siitä on jo jonkin aikaa kun tän jostain bongasin, mutta vasta vähän aikaa sitten sain aikaiseksi ostaakin tämän. Täähän on oikeastaan budjettiversio Biodermasta, jota oon myöskin halunnut jo pitkään kokeilla, mutta koska Biodermaa ei Suomesta saa, pitää se korvata tällä. Oon kyllä ollut tähän tosi tyytyväinen, sillä tää poistaa meikit tehokkaasti. Tän kanssa ei periaatteessa tarvitse käyttää ollenkaan vettä, mutta koska mulla on tällä hetkellä käytössä se Proactiv, oon pessyt kasvot vielä sillä sen jälkeen kun olen tällä poistanut meikit. 

_9290143

Loréal Paris Super Liner -eyeliner: Totta puhuen mua vähän pelotti tän käyttäminen kun ekan kerran putelin aukaisin. En oo nimittäin koskaan käyttänyt nestemäistä eyelineria, aina vain kynää tai geeliä. Mutta pelko osoittautuikin ihan turhaksi, sillä tätä on tosi helppo levittää, enkä ole saanut sotkua aikaan kertaakaan! Applikaattorin asennosta riippuen tällä saa aikaan joko ohuempaa tai paksumpaa viivaa ja tää myös pysyy paikoillaan koko päivän, eikä kulu pois tai sotkeennu. 

Maxeylash-ripsiseerumi: Tää oli huippulöytö kylppärin laatikosta! Äiti käytti tätä jonkun aikaa viime keväänä, mutta jostain syystä hylkäsi sitten käytöstään. Kun bongasin tän pienen putkilon ja tajusin ettei äiti ole tätä aikoihin käyttänyt, päätin kokeilla tekisikö tää mun ripsille mitään. Oon nyt muutaman viikon tätä käyttänyt ja ripset on kyllä kasvaneet! Tätä vaan oli aika vähän jäljellä kun käytön aloitin, joten nyt seerumi vetelee viimeisiään, enkä oikein tiedä että raaskinko itse ostaa uutta tilalle. Noh, käytän tän nyt ensin loppuun viimeistä tippaa myöden ja katson sitten investoinko uuteen vai pärjäänkö ilman. 

Hyvää lokakuun alkua kaikille! :)
SHARE:

7 comments

  1. Mä myös ostin hetki sitten tuon Garnierin puhdistusveden, joka vaikuttaa ensituntumalla oikein hyvältä. :)

    ReplyDelete
  2. Tosi ihana postaus! Favourites -postaukset on aina niin kiinnostavia!
    Ryhdy mun ja mun kaverin blogin lukijaks jos tykkäät :D
    http://3-filles-dans-la-cuisine.blogspot.be/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ne onkin yksiä mun lempparipostauksia :) Käynkin heti kattomassa teidän blogin!

      Delete
  3. Nuo farkut näyttää niin upeilta<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    ReplyDelete

Blogger Template Created by pipdig