30 October 2014

Tea shopping

_A250644
_A250651
_A250655
_A250656
_A250657
_A250661-2

Käytiin viime viikonloppuna äidin kanssa asioilla ja poikettiin myös täydentämässä uhkaavasti hupenevia teevarastoja Punnitse&Säästä -kaupassa. Siinä on muuten kauppa, jossa voisin helposti viettää tunnin jos toisenkin tutkailemassa kaikkia niitä ihania ja erilaisia tuotteita, joita myynnissä on. Tällä kertaa ei tosin viivytty muutamaa minuuttia pidempään ja nopeasti valittiin kolmea eri teetä mukaan kotiin vietäväksi. Kaikkia olen ehtinyt jo maistamaan, ja lemppariksi näistä on muodostunut tuo Forsmanin Keisarin Malja. Niin hyvää! Clipperin valkoinen vaniljatee on myös ihan hyvää, mutta vanilja saisi mun mielestä maistua ehkä vähän enemmän. Oon joskus juonut jotain muutakin vaniljateetä, jossa vaniljan maku erottui selvästi. Nuo pitkulaisessa purkissa olevat teeruusukkeet olivat meille ihan uusi tuttavuus ja innolla lähdettiin kokeilemaan että millaisia ne oikein ovat. Ruusukkeet ovat siis kuivana pieniä palloja, mutta kun pallon laittaa kuumaan veteen se avautuu ja pallosta kasvaa kaunis kukka. Mun mielestä toi on ihan mielettömän kiva ja hauska idea! Ruusukkeesta tulee maustamatonta vihreää teetä, joka ei siis oikeastaan maistu millekään, ja sen takia se on vähiten mun makuun näistä kolmesta. Mutta ainakin se näyttää kauniilta :) Huh, tulipas paljon teksitä teestä, kertoo ehkä siitä kuinka lähellä tee mun sydäntä on ;) 

Tänään olin Otaniemessä Aalto-yliopiston kampuksella tutustumassa kauppatieteisiin. Jotenkin mua ahdistaa koko jatko-opinnot, koska mulla ei ole vieläkään mitään tietoa, mitä haluaisin lukion jälkeen lähteä opiskelemaan. Pieni into kauppatieteitä kohtaan nosti kyllä tänään päätään, mutta en sitten tiedä riittäisikö mulla loppujen lopuksi motivaatio siihen kaikkeen pänttäämiseen. Tällä hetkellä kuitenkin tuo kauppis tuntuu kaikkein parhaimmalta vaihtoehdolta. Pitäisi kyllä pikku hiljaa alkaa niitä päätöksiä tekemään, hakuaika nimittäin lähestyy jo uhkaavaa vauhtia. Mulla oli kesällä projektina miettiä ja päättää mitä lukion jälkeen teen, mutta enhän mä mitään päätöksiä saanut aikaan. Täytyy toivoa, että tästä kohta puoliin alkaisi suunnitelmat selviämään. 
SHARE:

No comments

Post a Comment

Blogger Template Created by pipdig