29 November 2014

Dagens

PB290098
PB290107
PB290142
PB290110
PB290129
PB290114
PB290136

Tällaisessa asussa suuntaan juhlimaan parin koulukaverin synttäreitä tänään illalla. Pientä asukriiseilyä oli taas ilmassa kun huomasin, että paidassa jonka olin alun perin ajatellut pukea päälleni, olikin pari tahraa. Tällaiseen asuun kuitenkin sitten loppujen lopuksi päädyin. Halusin ehdottomasti laittaa tuon nahkahameen pitkästä aikaa ja kokosin muun asun sitten sen ympärille. Aina kun mulla on hame päällä, ajattelen, että nyt kyllä alan käyttämään hameita useamminkin, mutta aina siinä loppujen lopuksi käy niin, että hame eksyy päälle seuraavan kerran vasta muutaman kuukauden päästä. Ehkä nyt ei kuitenkaan tule ihan niin pitkää taukoa, olen nimittäin vähän suunnitellut, että jouluna voisi taas olla hameeseen pukeutumisen paikka. Tai sitten hengailen yökkärissä koko päivän :D 
Mulla on nyt loppusyksystä ollut joka viikonlopulle jotakin ohjelmaa,  ja sama meno jatkuu vuoden loppuun asti. Vaikka oonkin aikamoinen kotihiiri, on musta ollut mielettömän kivaa, kun viikonloppuisin on aina ollut jotakin tekemistä. Sain nauttia niistä rauhallisista, YO-lukemisen täytteisistä, kotiviikonlopuista ihan tarpeeksi alkusyksyn aikana. Eikä mulla nytkään ole joka illalle suunnitelmia vaan yksi ilta per viikonloppu kuluu aina jossain muualla kuin kotona neljän seinän sisällä, eli viikonloppuisin jää kyllä ihan tarpeeksi aikaa sille kotona hengailullekin. Just how I like it :) 
SHARE:

27 November 2014

Day Off

PB220008
PB220010
PB220011
PB220012
PB220013

Hyvää huomenta! Mä vietän tänään vapaapäivää ja itse asiassa heräilin vasta äskettäin. En muista, milloin olisin viimeksi nukkunut melkein yhteentoista asti, sillä yleensä heräilen viikonloppuisinkin siinä yhdeksän aikaan. Mutta nyt on ainakin hyvin virkistynyt olo! :) Tälle päivälle ei ole mitään erityisiä suunnitelmia, ihan vain akkujen latailua huomenna alkavaa uutta jaksoa varten. Luultavasti suurin osa mun päivästä tulee kulumaan Netflixistä Suitsia tuijottaen, Pilvi ja Kaisu sai mut nimittäin ihan koukuttuneeksi siihen sarjaan :D Mutta koska ulkonakin on kylmää ja harmaata, voin ihan hyvällä omallatunnolla linnoittautua sisälle ruudun ääreen. Äitikin on flunssan takia kotona, niin ei tarvitse ihan yksin täällä kotona olla, vaikka kyllä mä toisaalta yksinolosta nautinkin. 6-henkisen perheen kotona on nimittäin aika harvinaista herkkua jos saa olla kotona yksin :D Nyt toivon vaan, ettei äiti tartuta flunssaansa muhun,  mua ei nimittäin yhtään huvittaisi tulla kipeäksi! 
SHARE:

25 November 2014

Easy exam week

PB240003
PB240013
PB240010
PB240005

Nyt alkaa mun lukioajan toiseksi viimeinen koeviikko olemaan ohitse, sillä enää on jäljellä huominen äikän koe. Tää koeviikko oli kyllä kaikkien aikojen helpoin, sillä ainoa koe jota varten piti lukea oli tän päiväinen yh:n koe, josta päälimmäiseksi jäi kyllä ihan hyvät fiilikset. Tiedän, että joitain juttuja unohtui, mutta yleisesti ottaen tuntuu että meni aika hyvin. Torstaina saankin sitten nauttia taas vapaapäivästä ja perjantaina alkaa uusi jakso. En odota tota uuden jakson alkamista mitenkään erityisen innoissani, mulla on nimittäin neljänä päivänä koulua neljään asti... Vielä tähän kaikkein pimeimpään aikaan, eli kun menen kouluun on pimeää ja kun pääsen koulusta on jo uudelleen pimeää. Onneksi jouluun on enää kuukausi, mikä piristää edes vähän tän synkkyyden keskellä! Kävin tänään kokeen jälkeen ostamassa kirjoja uutta jaksoa varten, enkä voi kuin taas kauhistella sitä, kuinka tajuttoman paljon koulukirjat maksaa! Kaikelle sille rahalle olisi kyllä muutakin käyttöä, varsinkin näin joulun aikaan. Pitäisikin pikku hiljaa alkaa saamaan joitain ideoita joululahjoihin! Vaikka jouluun onkin vielä se kuukausi, alkaa mulla silti jo lahjapaniikki nostaa päätään. Toistaiseksi olen keksinyt vasta yhden lahjan, mutta eiköhän ideoita niihin muihinkin ala vähitellen tulla, varsinkin nyt kun kaikki kaupat täyttyvät ihanilla joulujutuilla. Joulukuun tullen taidan alkaa itsekin koristelemaan huonetta jouluisemmaksi ja teen jokavuotiseen tapaan joululaulusoittolistan, jota voin sitten kuunnella kyllästymiseen asti joulukuun ajan :D
SHARE:

23 November 2014

Dinner guests

PB220086
PB220055
PB220093
PB220044
PB220083

Eilen saatiin pitkästä aikaa illallisvieraita, kun tätini tuli miesystävänsä kanssa testimaistamaan salaatteja iskän joulukuisia synttäri- ja valmistujaisjuhlia varten. Tarjolla oli kahta erilaista salaattia, patonkia, viiniä sekä jälkkäriä. Noista kahdesta salaatista mango-avokado-salaatti oli ehdottomasti enemmän mun mieleen kuin pastasalaatti, joka kyllä sekin oli ihan hyvää. Molemmille salaateille näytettiin sen verran vihreää valoa, että ne varmistivat paikkansa myös iskän juhlien tarjoilupöydässä. Tuosta mango-avokado-salaatista tykkäsin sen verran, että päätin jakaa sen hyvin yksinkertaisen reseptin täällä blogissakin. Ulkonäkö ei ehkä ole mitä houkuttelevin, mutta maku on aivan älyttömän hyvä. Suosittelen siis testaamaan jos vain avokadon ja mangon maku yhtään miellyttää. 

PB220059

Mango-avokado-salaatti 4:lle
Jäävuorisalaattia
1 mango
1 avokado
Tuoretta basilicaa
1 limen mehu
Suolapähkinöitä

Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja nauti :)

SHARE:

21 November 2014

Wall Changes

PB200048
PB200043
PB200039
PB200044

Äitini sai jokin aikaa sitten idean keittiön yhden seinän maalaamisesta liitutaulumaalilla, ja nyt tuo ajatus sitten toteutettiin. Olin aluksi hieman epäileväinen asian suhteen, sillä meidän keittiö on aika pieni ja yhteydessä olkkariin, ja ajattelin että kokonaan musta seinä saisi koko alakerran näyttämään synkältä ja pimeältä. Kun maali sitten vihdoin oli seinässä, totesin että sehän näyttääkin aika hyvältä! Seinä on jollain oudolla tavalla piristävä, vaikka väri onkin musta :D Seinä luo kivaa kontrastia, sillä kaikki muut seinät ja katto on meidän alakerrassa valkoisia. Sitä paitsi nyt seinään voi kirjoitella kivoja viestejä ilman että niistä jää pysyvää jälkeä ;) Aloin jopa miettimään, että voisin haluta samanlaisen seinän omaankin kotiini sitten joskus tulevaisuudessa. Tai jos ei koko seinää niin ainakin jonkun pienen liitutauluyksityiskohdan. Kaikki tällaiset sisustus- ja remppajutut saa mut kyllä haaveilemaan omaan kämppään muuttamisesta entistä enemmän! Olisi ihanaa kun olisi ihan oma koti, jonka voisi sisustaa juuri mieleisellään tavalla. Toivottavasti muutto olisi mullekin ajankohtainen tässä parin vuoden sisällä :)
SHARE:

19 November 2014

White coat, blue jeans

_B180853
_B180870
_B180855
_B180864

Tässä koulupäivän asu tiistailta :) Pelkästään koulupäivän siksi, että mullahan vaatteet vaihtuu mukavampiin suunnilleen sillä sekunnilla kun astun kotiovesta sisään. Oikeasti, ensimmäinen asia, jonka kotiin tullessani teen, on vaatteiden vaihto. Ei ole mitään parempaa kuin kotiin tullessa vaihtaa päälle lempilökärit ja joku vanha t-paita :D Tämänkin asun siis puin päälleni uudelleen myöhemmin iltapäivällä, jotta saatiin kuvat otettua. Tällä kertaa kameran toisella puolella muuten hääri rakas äitini, ja täytyy myöntää että aika hyvin häneltä tuo asukuvaaminen luonnistui :) 
Vaikka vaatteet vaihtuivatkin heti kotiin tullessa, tykkäsin tästä asusta todella paljon! Äiti lahjoitti valkoisen villakangastakkinsa mun käyttööni ja innoissani otin sen piristämään mun takkivalikoimaa. Kuvissa huonosti esille pääsevä villapaita puolestaan on kokonaan mummuni käsialaa, eli suomalaista kästityötä parhaimmillaan! Sillä on mulle totta kai myös mielettömästi tunnearvoa ja olenkin kiitollinen, että mummu jaksoi mulle tällaisen neuloa. Villapaita on ollut melko kovassa käytössä jo muutaman vuoden, enkä edelleenkään ole kyllästynyt. Tää on sellainen vaate, jonka tulen varmasti säilyttämään vaatekaapissani koko loppu elämäni ajan. 
SHARE:

17 November 2014

Recent snapshots

PB080006
PB080008
PB080022
PB080048
PB080056
PB080065
PB090074

Tässä joitain kuvia, joita uudella Olympuksella on tullut viime aikoina räpsittyä. Oon edelleen ihan rakastunut siihen, vaikka sen kanssa onkin vielä paljon opeteltavaa. Tää jatkuva harmaus ja valoisan ajan väheneminen tuo kyllä omat haasteensa opetteluun, kun olen suurimman osan valoisasta ajasta koulussa ja jos pääsen koulusta valoisaan aikaan, on niin pilvistä ja harmaata, että sen takia kuvaamisesta ei tule oikein mitään. 

YO-tulokset julkistettiin tänään ja olen kyllä omiin tuloksiini erittäin tyytyväinen: sekä matikasta että englannista E! Täytyy myöntää, että aamulla kädet tärisi kun kävin Wilmasta tulokset katsomassa, mutta sen jälkeen olenkin ollut yhtä hymyä koko päivän. Nyt täytyykin sitten suunnata katse jo ensi kevääseen ja seuraaviin kirjoituksiin, ilmoittautuminenkin pitää tehdä jo tän viikon perjantaihin mennessä. Ensi keväänä mulla on siis luvassa äikän, b-ruotsin ja yhteiskuntaopin ylppärit, ja varsinkin toi yhteiskuntaoppi pelottaa jo nyt. Täytyy vain aloittaa lukemaan ajoissa, ja tehdä jäljellä olevilla kursseilla lujasti töitä. Oon myös viime aikoina yrittänyt kovasti miettiä, että mitä sitten kevään jälkeen ja tällä hetkellä mulla onkin jonkinlainen suunnitelma. Nähtäväksi tosin jää, muuttuuko mieli vielä ennen hakuajan alkua :D
SHARE:

15 November 2014

The elixir of life

_A170403
_A170413
_A170415

Mun lauantaiaamu lähti taas käyntiin hyvin rauhallisissa merkeissä, siis aamukahvia hörppien ja blogeja lueskellen. On ihanaa vaan istua pöydän ääressä, kun tietää ettei ole kiire yhtään mihinkään ja aamutoimiin voi käyttää aikaa juuri niin paljon kuin tarvitsee. Itse asiassa koko mun viikonloppu starttasi todella hyvin, sain nimittäin eilen vihdoin ajokortin! Oltiin myös porukalla Roosalla viettämässä iltaa ja samalla juhlistamassa vielä Roosan täysi-ikäistymistä, sekä ehkä myös vähän meidän molempien ajokortteja ;)

Muuten mulla tuleekin olemaan vaan rauhallinen kotiviikonloppu, sillä lupauduin taas lapsen- ja talonvahdiksi, kun vanhemmat lähtivät pienelle yhden yön reissulle Tallinnaan. Oon jo kerännyt siskopisteitä pelaamalla Aliasta ja myöhemmin olisi tarkoitus leipoa pitkästä aikaa sämpylöitä :D Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu kyllä taas hieman koulujuttakin, yksi äikän essee odottaa nimittäin viimeistelyään ja maanantaina mua odottaa heti aamulla yhteiskuntaopin sanakoe. Koeviikkokin alkaa jo ensi viikolla, enkä voi millään uskoa, että tää jakso on muka jo ohi! Tää toinen jakso meni kyllä vielä nopammin kuin ensimmäinen. Tuleva koeviikko on onneksi mun osalta aika rento, koska mulla on vain kolme koetta, joista kaksi on äikkää. Ensi jakso onkin sitten taas ihan toinen juttu, ja kauhulla odotan miten tulen selviämään, kun nyt olen tottunut tällaiseen rentoiluun koulun suhteen. Toisaalta kaikki ensi jakson kurssit on sellaisia, joista on mulle kirjoituksissa hyötyä, joten eiköhän sitä motivaatiota jostain löydy. Ja tuleehan se joulukin sieltä kohta piristämään! 

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! :)
SHARE:

13 November 2014

Tuesday OOTD

PB110089
PB110098
PB110100
PB110128

Tällaisessa asussa vietin tiistain. Tosin illemmalla kengät ja laukku vaihtuivat toisiin, kun lähdettiin tyttöjen kanssa käymään Kiilassa lasillisilla Roosan 18-vuotispäivän kunniaksi. Oli kyllä ihanaa arjen luksusta jutella yhdessä ja siemailla skumppaa. Harmi, ettei tän paidan selästä ole yhtäkään hyvää kuvaa, koko paidan juju on nimittäin juuri se selkäpuoli. Selässä kankaat menevät alhaalla ristiin ja ylhäällä on naruista solmittu rusetti, ja niiden välissä selkä jää kokonaan paljaaksi. Harmi tosiaan, ettei yksikään kuva onnistunut, koska nimenomaan tuosta selästä tykkään tässä paidassa valtavasti. Tuo alun perin Topshopista oleva villakangastakki oli kyllä mieletön kirpparilöytö! Koko viime talven etsin villakangastakkia, mutta en mistään löytänyt mieleistä sopivaan hintaan. Viime kesänä sitten kirpparilla pyöriessäni bongasin tän, sovitin ja ihastuin. Hintakin oli vain 5€, joten kauaa ei tarvinnut miettiä ostanko vai en. Toi takki onkin ollut mun ehdottomasti eniten käyttämäni takki tänä syksynä, sillä se on juuri sopivan lämmin tällaisille säille, kun kunnon toppatakki on vielä liikaa, mutta pelkässä kangastakissa tulee kylmä. Tuun varmasti käyttämään tätä takkia sen hajoaminpisteeseen saakka, joten oli kyllä ehdottomasti viiden euron arvoinen ostos! Kaiken lisäksi uskon, ettei tää takki ole alun perin ollut sieltä ihan halvimmasta päästä, joten senkin puolesta sanoisin, että aika hyvä diili. 
SHARE:

11 November 2014

Closet cleaning

Mun to do -listalla on jo pitkään ollut vaatekaapin siivous ja lauantaina mä vihdoin sain sen tehtyä. En ole aiemmin saanut aloitettua, koska olen ollut siinä uskossa, että se olisi kamalan aikaa vievää ja raskasta, mutta loppujen lopuksi mun siivousurakassa kestikin vain noin puoli tuntia. 

PB080017
PB080025

Aloitin operaation ensin tyhjentämällä koko vaatekaapin sisällön sängylle ja aloin siitä sitten yksitellen laittamaan vaatteita joko siististi takaisin kaappiin tai viskaamaan lattialle kirppari-/kesävaatevarastopinoon. 

PB080038
PB080043

Kauheasti ei kaappi tyhjentynyt, mutta sen verran kuitenkin, että nyt kaikki vaatteet mahtuvat hyllyille siisteihin pinoihin, eivätkä putoile ovia avattaessa lattialle.

Fotor1108124334

Nyt on siis kaappi siisti ja vaatteet järkevissä pinoissa. Vaatekaapille on myös paljon kivempi mennä, kun se on järjestyksessä ja näkee selvästi missä mikäkin vaate on. Tää siivousoperaatio aiheutti kyllä taas kauhean shoppailuhimon, sillä eihän noita vaatteita oikeasti kauhean paljon edes ole. Oon kuitenkin päättänyt, että seuraavan kerran shoppailen kunnolla vasta Kaliforniassa, joten vielä pitäisi muutama kuukausi sinnitellä tällä vaatevarastolla. Pitää siis vaan yrittää keksiä näistä vaatteista uusia yhdistelmiä, eikä vain turvautua niihin samoihin asuihin ja vaatteisiin päivästä toiseen, niin kuin mulla yleensä on tapana.
SHARE:

9 November 2014

Fathers' Day Brekkie

PB090075
PB090077
PB090069
PB090079

PB090085

Tänään aamu alkoi samalla tavalla kuin jokainen äitien- ja isänpäiväaamu meidän perheessä, eli yhteisellä aamiaisella. Tällä kertaa tehtiin kyllä varmaan ennätys siinä, kuinka aikaisin herättiin, sillä mua tultiin herättelemään jo seitsemältä (!!). Aada ei nimittäin malttanut odottaa enää pidempään, että päästään laulamaan iskälle ja itse hän oli kuulemma herännyt jo kuudelta. Onneksi äiti oli vähän pidätellyt Aadan intoa, ettei meidän muiden sentään tarvinnut kuudelta herätä :D Pöydässä oli tällä kertaa croissantteja, äidin ja Aadan eilen leipomia liikennevalokeksejä ja kakkua, sekä kuvista puuttuva terveellinen osa, eli leipää ja kaurapuuroa. Olisi kyllä kiva jos ihan normiviikonloppuaamuinakin jaksaisi panostaa aamupalaan vähän enemmän, tai laittaa vaikka vain nuo kynttilät palamaan, se kun ei kauheasti vaivaa edes vaadi. Oli muuten jotenkin aika jouluista syödä aamupalaa kynttilöiden palaessa, kun ulkona oli vielä pimeää.

Tälle päivälle meillä ei ole mitään erityisiä suunnitelmia, saa nähdä keksitäänkö jotain vai vietetäänkö ihan vain rentoa päivää täällä kotona. Mulla on yksi aineistoessee kirjoitettavana ensi keskiviikoksi, joten koitan saada ainakin aloitettua sitä tänään. Mukavaa isänpäiväsunnuntaita kaikille! :)
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig