Nyt alkaa mun lukioajan toiseksi viimeinen koeviikko olemaan ohitse, sillä enää on jäljellä huominen äikän koe. Tää koeviikko oli kyllä kaikkien aikojen helpoin, sillä ainoa koe jota varten piti lukea oli tän päiväinen yh:n koe, josta päälimmäiseksi jäi kyllä ihan hyvät fiilikset. Tiedän, että joitain juttuja unohtui, mutta yleisesti ottaen tuntuu että meni aika hyvin. Torstaina saankin sitten nauttia taas vapaapäivästä ja perjantaina alkaa uusi jakso. En odota tota uuden jakson alkamista mitenkään erityisen innoissani, mulla on nimittäin neljänä päivänä koulua neljään asti... Vielä tähän kaikkein pimeimpään aikaan, eli kun menen kouluun on pimeää ja kun pääsen koulusta on jo uudelleen pimeää. Onneksi jouluun on enää kuukausi, mikä piristää edes vähän tän synkkyyden keskellä! Kävin tänään kokeen jälkeen ostamassa kirjoja uutta jaksoa varten, enkä voi kuin taas kauhistella sitä, kuinka tajuttoman paljon koulukirjat maksaa! Kaikelle sille rahalle olisi kyllä muutakin käyttöä, varsinkin näin joulun aikaan. Pitäisikin pikku hiljaa alkaa saamaan joitain ideoita joululahjoihin! Vaikka jouluun onkin vielä se kuukausi, alkaa mulla silti jo lahjapaniikki nostaa päätään. Toistaiseksi olen keksinyt vasta yhden lahjan, mutta eiköhän ideoita niihin muihinkin ala vähitellen tulla, varsinkin nyt kun kaikki kaupat täyttyvät ihanilla joulujutuilla. Joulukuun tullen taidan alkaa itsekin koristelemaan huonetta jouluisemmaksi ja teen jokavuotiseen tapaan joululaulusoittolistan, jota voin sitten kuunnella kyllästymiseen asti joulukuun ajan :D
No comments
Post a Comment