Tänään aamu alkoi samalla tavalla kuin jokainen äitien- ja isänpäiväaamu meidän perheessä, eli yhteisellä aamiaisella. Tällä kertaa tehtiin kyllä varmaan ennätys siinä, kuinka aikaisin herättiin, sillä mua tultiin herättelemään jo seitsemältä (!!). Aada ei nimittäin malttanut odottaa enää pidempään, että päästään laulamaan iskälle ja itse hän oli kuulemma herännyt jo kuudelta. Onneksi äiti oli vähän pidätellyt Aadan intoa, ettei meidän muiden sentään tarvinnut kuudelta herätä :D Pöydässä oli tällä kertaa croissantteja, äidin ja Aadan eilen leipomia liikennevalokeksejä ja kakkua, sekä kuvista puuttuva terveellinen osa, eli leipää ja kaurapuuroa. Olisi kyllä kiva jos ihan normiviikonloppuaamuinakin jaksaisi panostaa aamupalaan vähän enemmän, tai laittaa vaikka vain nuo kynttilät palamaan, se kun ei kauheasti vaivaa edes vaadi. Oli muuten jotenkin aika jouluista syödä aamupalaa kynttilöiden palaessa, kun ulkona oli vielä pimeää.
Tälle päivälle meillä ei ole mitään erityisiä suunnitelmia, saa nähdä keksitäänkö jotain vai vietetäänkö ihan vain rentoa päivää täällä kotona. Mulla on yksi aineistoessee kirjoitettavana ensi keskiviikoksi, joten koitan saada ainakin aloitettua sitä tänään. Mukavaa isänpäiväsunnuntaita kaikille! :)
No comments
Post a Comment