Ihanaa olla vihdoin lomalla! Joulufiilis tosin on tällä hetkellä hieman kadoksissa, mutta on tässä onneksi vielä muutama päivä aikaa löytää se. Luulen kyllä, että joululaulut, -leffat ja pakettikierroksella käynti saattaisivat auttaa, joten siinä onkin mun seuraavien päivien suunnitelmat. Koko joulukuu on kulunut mieletöntä vauhtia, mutta varsinkin nämä viimeiset päivät ennen lomaa ovat menneet jotenkin supernopeasti. Torstaina pyörähdin Helsingissä ja maistoin elämäni ensimmäistä kertaa Starbucksin gingerbread lattea ja pakko myöntää, ettei se kyllä oikein ollut mun makuun. Vaniljalatte sen olla pitää ;) Perjantai-iltana olin ensin muutaman tunnin töissä, jonka jälkeen piipahdin vielä Kaisulla kun vietettiin tyttöjen kanssa rauhallisia pikkujouluja jutellen ja paketteja vaihtaen. Oltiin kyllä kuin pikkulapset niiden pakettiemme kanssa :D Lauantaina otettiin heti aamulla suunnaksi koulun joulukirkko, joka jäikin nyt sitten meidän viimeiseksi. Oon kyllä tykännyt tosi paljon meidän koulun joulukirkoista, sillä ne ovat täynnä kauniita musiikkiesityksiä, eikä koko tuntia tarvitse kuluttaa kuuntelemalla papin puhetta. Lauantaina juhlittiin myös sukulaisten kesken pikkuveljeni 14-vuotissynttäreitä, joten suuri osa päivästä kului vieraiden kanssa kuulumisia vaihtaessa. Tänään ohjelmassa on äidin auttamista joulusiivouksen kanssa ja illemmalla tosiaan se pakettikierros, kun käydään viemässä joululahjoja kaveriperheille. Ajattelin myös vihdoin katsoa Victoria's Secret muotinäytöksen, joka on jäänyt koulujuttujen takia kokonaan katsomatta. Ihanaa lomaa kaikille! :)
Wow – I love the pictures! ♡
ReplyDeleteAdoorablee.blogspot.com ♡
Thank you! <3 :)
DeleteIhanaa joulua ihana <3 Hih, täällä on postausluonnoksissa just VS juttuja tulossa ;D Telepatiaa :D
ReplyDeleteVoi kiitos samoin sulle! <3 Oi mahtavaa, en malta odottaa ;)
Delete