6 January 2015

My 2014: Part III

heinäkuu
 Heinäkuu
Suurimman osan heinäkuusta vietin Australian länsiosassa kierrellen. Kolmen viikon aikana sain tutustua kolmeen täysin erilaiseen kaupunkiin: aboriginaalien kaupunkiin Meekatharraan, rantakaupunki Broomeen ja miljoonakaupunki Perthiin. Tosta matkasta jäi mielettömästi ihania muistoja, joita en tule varmasti koskaan unohtamaan. Heinäkuussa sain myös uuden tietokoneen vanhan rikkinäisen tilalle, aloitin autokoulun ja nautin lämpimistä kesäpäivistä ja -illoista.

elokuu
Elokuu
Elokuun alussa yritin ottaa kaiken ilon irti viimeisistä lomapäivistä. Kävin katsomassa Suomi-Australia -koripalloa, juhlin serkkuni häitä ja tilasin Proactiv-tuotteita paremman ihon toivossa. Elokuun puolessa välissä starttasi sitten mun viimeinen lukiovuosi ja käytin paljon aikaa matikan ja englannin ylioppilaskirjoituksiin lukien.

syyskuu
 Syyskuu
Syyskuussa istuin koulukirjojen ääressä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä oli aika ottaa vielä viimeinen loppurutistus kirjoituksia varten ja sen lisäksi hoitaa muutkin koulujutut edes joten kuten kunnialla. Syyskuussa osallistuin siis toista kertaa ylioppilaskirjoiutksiin ja kirjoitin sekä lyhyestä matikasta että englannista E:n. Pidin myös pientä taukoa bloggaamisesta juuri ylppäreiden takia ja koin valtavaa helpotusta kirjoitusten aiheuttaman stressin purkautuessa. 
SHARE:

1 comment

  1. Kiva kuulla että tykkäät, niin munkin mielestä!:)

    ReplyDelete

Blogger Template Created by pipdig