Viime sunnuntaina kokoonnuttiin pitkästä aikaa koko tyttöporukalla herkulliselle brunssille. Pöytä oli taas täynnä ihania herkkuja ja istuttiinkin monta tuntia pöydän ääressä höpötellen, syöden ja kahvia juoden. Edellisestä kerrasta olikin jo aikaa, sillä viimeksi nähtiin koulun ulkopuolella koko porukan voimin tammikuussa! Juteltavaa siis kyllä riitti nyt kun ei koulussakaan näe enää joka päivä, vaan kaikilla on ne omat arkipäiviä rytmittävät jutut: koulu, työt ja pääsykokeisiin valmistautuminen. Tää koko kulunut kevät on ollut niin epäsosiaalista aikaa, että oli ihanaa istua rauhassa alas ja vaihtaa kuulumiset. Harmi että tällaisille kaikille sopiville tyttöjen yhteisille hetkille on niin vaikeaa löytää aikaa, sillä nää on just niitä hetkiä jotka auttaa jaksamaan arjen keskellä. Vaikka whatsapp onkin meillä ahkerassa käytössä, niin on kuitenkin ihan eri asia nähdä kasvotusten ja oikeasti kuulla toisen ääni ja nähdä ilmeet keskusteltaessa. Seuraava yhteinen tapaaminen taitaakin olla drinkki-ilta, josta ollaan kyllä puhuttu pitkään ja paljon, mutta vielä ei olla saatu aikaiseksi järjestää. Toivottavasti saataisiin se pidettyä hieman aikaisemmin kuin vasta kolmen kuukauden päästä :D
Ihanan herkullisia brunssikuvia! :P
ReplyDeleteTeetkö muuten Californian ostoksien esittelypostausta? Olis kiva nähdä, mitä kaikkea oot sieltä löytänyt! :)
Juu tulossa on ;)
Delete