29 June 2016

The Every Occasion Lace Dress

hm-lace-dress
How to style a lace dress
How to style a lace dress
How to style a lace dress
How to style a lace dress
How to style a lace dress

H&M dress // Nelly shoes // Ibero bag // Triwa watch

Tämä H&M:n pitsimekko on todellinen monikäyttövaate ja asukriisiltä pelastaja, sillä tätä voi käyttää oikeastaan tilanteessa kuin tilanteessa. Muutama viikko sitten yhdistin mekon nahkatakkiin ja nilkkureihin koulupäivän ajaksi, juhannusaattona tässä puolestaan istuttiin kokon äärellä savusaunan edessä kesäinen olkifedora päässä, ja viime lauantaina mekko toimi loistavasti lounastaessa ja kahvitellessa kaupungissa kun palattiin jo juhannuspäiväksi takaisin kotiin. Niin ja on toi tismalleen sama mekko ollut joskus synttärijuhlinnoissakin päällä korkokenkien ja pikkulaukun kanssa! Nyt vasta kunnolla tajusin, kuinka moneen tilanteeseen pitsimekko oikeasti sopiikaan ihan vain asusteita vaihtamalla. Ihan täydellinen vaate pitää kaapissa siis, eikä mun mieleen ainakaan näin äkkiseltään tule toista yhtä monikäyttöistä vaatetta. Tälle nimenomaiselle yksilölle täytyy tosin antaa pieni miinus melko lyhyestä helmasta ja läpinäkyvästä kankaasta, mutta laittamalla shortsit alle pääsee periaatteessa kummastakin ongelmasta eroon. 

Ajeltiin tosiaan juhannusaaton ja -päivän välisenä yönä maalta takaisin kaupunkiin ja itse ainakin olin järjestelyyn enemmän kuin tyytyväinen. Molempi parempi, ja saatiin viettää aattoa perinteisesti maalaismaisemissa sukulaisten kanssa, mutta seuraavana aamuna sai kuitenkin käynnistää päivän heräämällä omasta sängystä ja tekemällä omat aamurutiinit. Kaupungissakin oli yllättävän paljon porukkaa liikkeellä, ja moni muukin oli meidän tapaan löytänyt tiensä paljon puhuttuun Löylyyn. Paikkana tykkäsin Löylystä kyllä kovasti, mutta ainakin oman katkarapu-ceasarsalaattini suhteen olin ehkä hieman pettynyt. Täytyy varmaan mennä vielä kesän aikana uudestaan ja testata paikan vegeburgeri, sillä ainakin veljien tilaamat hampparit näytti ihan superhyviltä. 

Onko kukaan muu vielä ehtinyt käymään Löylyssä? Entä mitä mieltä olette asusta, ja löytyykö teidän kaapeista yhtä monikäyttöisiä vaatteita kuin mun pitsimekko?

This H&M lace dress is a real multifunction clothing item and outfit crisis saver, as you can wear this basically in any situation. A few weeks ago I combined the dress with a leather jacket and booties for a school day, on Midsummer eve I sat by the bonfire in front of the smoke sauna with a straw fedora on my head wearing this dress, and last Saturday this dress worked really well for a lunch and coffee date in town as we drove back home the nigh between Midsummer eve and Midsummer day. Oh, and I've worn this to birthday celebrations with a pair of high heels and a small clutch too! It just hit me, that you seriously can wear a lace dress to pretty much any occasion by just switching a few accessories. It's without a doubt the perfect piece to have in your wardrobe and I can't think of any other clothing item that would be so versatile. To this particular lace dress I do have to give a little minus for the rather short hem and sheer material, but by adding a pair of shorts underneath you basically solve both of those problems.

As I already mentioned, we drove back home from the countryside the night between Midsummer's eve and day, and at least I was more than content with the arrangement. We got the best of both worlds, and got to spend the eve in a traditional way on the countryside with our relatives, but we were also able to start the new day from our own beds and do our own morning routines. I was actually surprised to see how many people there were in the city on Midsummer day, and quite a few had also made their way into the new restaurant/sauna space called Löyly, just like we had. As a place I really liked Löyly a lot, but I have to say I was a bit disappointed with the food, at least with my shrimp-ceasar salad. Guess I have to go back another time this summer and try their veggie burger, as at least the burgers my brothers ordered looked super delicious.

But what do you think of the outfit? And do you have any items in your closets that are as versatile as  my lace dress?
SHARE:

27 June 2016

Home Goals

Home decor inspiration
Home decor inspiration

Nyt kun tietää että syksyllä koittaa muutto omaan kotiin, niin kaikkia sisustusjuttuja on alkanut katselemaan ihan eri tavalla. Lapsena äidin kanssa sisustuskaupoille lähteminen oli yksi tylsimmistä asioista mitä tiesin, ja Ikeaankin lähdin mukaan aina vaan pehmiksen toivossa. Ja vaikka pikku hiljaa kotijutut ja sisustaminen on alkaneet kiinnostaa enemmän ja enemmän, niin vielä vuosikin sitten en osannut intoilla sisustusjutuista yhtä paljon kuin kaverit. Nyt tilanne on kuitenkin ihan toisenlainen ja voisinkin käyttää vaikka kuinka paljon aikaa selaten Pinterestiä, blogeja ja sisustuslehtiä, ja vain imeä itseeni sisustusinspiraatiota. Ja käyn myös enemmän kuin mielelläni niissä sisustusliikkeissä katselemassa ja hypistelemässä kaikkea ihanaa. 

Yllä olevaan kollaasiin kokosin Pinterest-boardistani muutamia sisustusinspiraatiokuvia, joista näkee kyllä hyvin minkälainen sisustustyyli muhun ainakin tällä hetkellä iskee. Paljon vaaleita sävyjä ja pintoja, kontrastiksi mustaa, graafisia muotoja ja kuvioita, ja kukkia sekä viherkasveja tuomaan vähän väriä ja elämää. Tiedän, että mitään suuria muodonmuutoksia en voi tulevassa kodissani tehdä, mutta toivottavasti saan hankittua edes joitain pieniä juttuja, joilla viedä sisustusta vähän tähän suuntaan. 

Miltä teidän unelmakodissa näyttäisi? Onko kellään yhtään samankaltainen sisustustyyli kuin mulla? 

Now that I know I'm going to move from home this Autumn, I've been looking at home decor things in a completely different way. When I was a child, going decoration shopping with mum was one of the most boring things I knew, and I only went to Ikea with her with hopes of getting a soft ice from there. And even though I've been slowly getting more into interior, I still wasn't as keen on it a year ago as my friends were. Now the situation is completely different and I could spend ages browsing through Pinterest, blogs and home decor magazines just searching for inspiration. And I also find it really enjoyable to go into those decor stores and look and touch all those lovely items on display.

I gathered a few decor inspiration pictures from my Pinterest board to the collage above, and you can clearly see what kind of decoration style appeals to me, at least for now. A lot of light tones and surfaces, black to add a bit of contrast, graphic figures and patterns, and flowers and other houseplants to bring some colour and life to the space. I know I won't be able to do any huge makeovers to my future home, but hopefully I can get some little things to take the decor a bit into this direction. 

What would your dream home look like? Does anyone have a same kind of taste in home decor as me? 
SHARE:

25 June 2016

Staying Safe Under The Sun

sun-protection-guide-face-body-hair

Jos Forecaa ja iltapäivälehtien lööppejä on uskominen, niin nyt juhannuksen jälkeen on luvassa aurinkoa ja lämpöä, eli Suomen kesää parhaimmillaan. Vaikka aurinko onkin ihana, niin se voi myös olla todella petollinen varsinkin täällä pohjoisemmilla leveysasteilla ja yllättää intensiivisyydellään. Haitallisilta auringonsäteiltä suojautuminen onkin kesäkauneudenhoidon perusta ja tänä kesänä aion kiinnittää ihan erityistä huomiota ihoni ja hiusteni suojaamiseen auringolta. Kaikkein parastahan olisi välttää auringossa oleilua ihan kokonaan, mutta koska Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen niin itse ainakin haluan ottaa auringosta kaiken ilon irti ja mielummin läträän erilaisilla auringolta suojaavilla tuotteilla. 

If the weather forecasts and tabloid headlines are anything to believe in, we should be having a lot of sunshine and warm weather from now on, Finnish summer at its best that is. Even though the sun is oh so lovely, it can also be very treacherous especially here on the northern latitudes, and surprise with its intensity. Protecting yourself from the harmful sun rays is the base for summer beauty care and this summer I will pay special attention to protecting my skin and hair from the sun and heat. Of course the ultimate best thing would be to avoid spending time in the sun in the first place, but at least I'm not willing to do that during our short Finnish summer, and therefore I prefer using different products to protect me from the sun. 

Spf products for face, body and hair, Lumene Day Cream SPF 15

Lumene Bright Now Vitamin C Day Cream with SPF15

Nyt kesällä mulla on ollut ihan päivittäisessä käytössä tää Lumenen Bright Now Vitamin C Heleyttävä Päivävoide suojakertoimella 15. Vaikka ulkona ei aurinko paistaisikaan, niin jopa Suomen kesässä osa UV-säteistä pääsee pilviverhon läpi ja voi siis vahingoittaa ihoa. Ei ehkä niin pahasti, että iho palaisi, mutta ihon vanhenemista on hyvä estää myös pilvisemmällä säällä, sillä nimenomaan ihon ikääntymistä aiheuttavat auringon UVA-säteet ovat aallonpituudeltaan pidempiä ja tunkeutuvat  pilvienkin läpi ja syvemmälle ihoon. Tää päivävoide on melko aurinkorasvamaista ja aluksi pelkäsinkin sen jättävän naaman valkoisen voidekerroksen peittoon, mutta voide kuitenkin imeytyy todella nopeasti ja jättää iholle pehmeän ja mattaisen pinnan. Iho myös näyttää terveemmältä ja hehkuvammalta.

Now that it's summer I've been using this Lumene Bright Now Vitamin C Day Cream with SPF 15 on a daily basis. Even if it's not sunny outside, part of the UV rays can still harm your skin even through the clouds. Not in the burning way, but it's good to do what can be done to prevent skin from early aging. The UVA rays, that cause the aging effect on the skin, have a longer wavelength and therefore they can make their way deeper into your skin, even when it's overcast. This day cream reminds me quite a lot of the regular sun creams and I was a bit scared that it would leave a white thick layer of product onto my face, but it actually absorbs really quickly and leaves my skin feeling soft and matte. My skin also looks healthier and brighter. 

Spf products for face, body and hair, Nivea Protect&Bronze, Nivea After Sun mist

Nivea Sun Protect & Bronze Oil + After Sun Moisture Mist (tuotteet saatu // gifted products)

Jos päivän suunnitelmissa on rannalle lähtöä tai muuten vain paljon ajan viettämistä auringossa, levitän vartalolle Nivea Sun Protect & Bronze -öljyä. Öljyn sisältämä aurinkosuojakerroin 20 suojaa ihoa sekä polttavilta UVB-säteiltä että niiltä ihon ikääntymistä aiheuttavilta UVA-säteiltä, mutta suojaamisen lisäksi tää öljy myös tehostaa ihon omaa luonnollista ruskettumisprosessia sisältämänsä promelaniiniuutteen ansiosta.

Jos kuitenkin vahinko pääsee käymään ja iho ehtii päivän aikana kärähtää, tai se tuntuu aurinkoisen päivän päätteeksi muuten vain kiristävältä, suihkuttelen illalla Nivean After Sun Moisture -suihketta viilentämään ja rauhoittamaan auringolle altistutunutta ihoa. Monien muidenkin after sun -voiteiden tapaan tässäkin on mukana aloe veraa, joka rauhoittaa ja palauttaa ihon kosteustasapainon nopeasti entiselleen. 

If I have beach plans for the day, or I know that I'm going to be spending a lot of time in the sun in general, I apply some Nivea Sun Protect & Bronze Oil on my body. The SPF 20 in the oil protects from both the burning UVB rays, and those UVA rays that cause aging, but it also boosts the skin's natural tanning process with the promelanin extract. 

Neverhteless, if an accident happens and I do get a bit sunburned, or my skin just feels a bit tight after a day in the sun, I spray the Nivea After Sun Moisture mist to cool down and soothe my skin. Like almost every after sun lotion on the market, this one also has aloe vera in it, so it quickly returns the moisture levels of the skin back to where they were.

Spf products for face, body and hair, Cutrin Moisture ISM Hydrating Care Spray

Cutrin Moisture ISM Hydrating Care Spray

Viimeisenä, mutta ihan yhtä tärkeänä suojaamisen kohteena on hiukset! Varsinkin oma jo valmiiksi kuivahko hiuslaatuni kuivuu auringossa kunnon hamppupesäksi alta aikayksikön, joten erityisesti kesäaikaan kosteuttava ja UV-suojan sisältävä hoitoainesuihke on ihan ehdoton. Tää Cutrinin Moisture ISM Hydrating Care Spray on ollut mulla käytössä vasta ihan pari kertaa, mutta molemmilla kerroilla sen avulla on ollut helppo selvittää hiukset pesun jälkeen ja se on myös antanut tukalle paljon kaivattua lisäkosteutusta. Nyt kun aurinkoakin pitäisi ilmeisesti olla tiedossa taas enemmän, niin se pääsee myös ihan kunnolla suojaamaan mun hiuksia UVB-säteiltä. 

Mitä tuotteita te käytätte auringolta suojautumiseen? 

Last, but definitely not less important, thing to protect from the sun is the hair! Especially my already a bit dry hair type easily dries into a big ball of hemp, so during summer months a moisturizing leave-in conditioner with a UV filter is a must. I've only used this Cutrin Moisture ISM Hydrating Care Spray a couple of times so far, but on both of those times this has made my hair a lot easier to detangle and it has also given my hair plenty of the much needed extra moisture. Now that there apparently is more sunshine coming our way it also gets to actually protect my hair from the UVB rays too.

What products do you use to stay safe under the sun?
SHARE:

23 June 2016

Celebrity Outfit Recreation: Olivia Palermo



Edellinen Celebrity Outfit Recreation -postaus sai paljon kivaa palautetta ja jatkotoiveita, joten tässä tulee nyt toinen osa kyseistä postaussarjaa. Ensimmäisellä kerralla inspiroiduin Gigi Hadidin asusta, ja tällä kertaa vuorossa on Olivia Palermo, jota ehdittiin jo kommenttien puolella toivoakin. Olen ihaillut Olivia Palermon tyyliä jo vuosia, ja monet tän tyylikkään naisen asuista onkin sellaisia, joita voisin hyvin itsekin käyttää. Rohkeammat red carpet -lookit on tietenkin asia erikseen, mutta Olivian arkipukeutuminen vastaa kyllä hyvin suurilta osin omiakin mieltymyksiäni. 

My previous Celebrity Outfit Recreation post got a lot of nice feedback and wishes to continue with the posts, so here is the second part of the series. The first time I was inspired by Gigi Hadid, and this time it's all about Olivia Palermo. Someone actually wished for a Olivia inspired look already in the comments of the first post. I've been a fan of Olivia's style for years now and many of the stylish woman's outfits are something I could imagine wearing myself as well. The bolder red carpet looks are of course another thing, but Olivia's everyday style coincides very much with that of my own. 

Olivia Palermo style

Kun törmäsin Pinterestissä juuri tähän Olivian asuun, tiesin että tää lähtee kokeiluun mitä pikimmiten. Koska hei c'mon, mullahan on täsmälleen samat kengät kuin Olivia Palermolla! Tän asun elementit löytyykin varmasti melkein kaikkien vaatekaapeista, sillä lenkkareiden lisäksi tarvittiin vain kevyt valkoinen pitkähihainen paita, revityt farkut, mustat aurinkolasit ja kello. Farkkujen lahkeiden kääriminen sisäänpäin on hauska pieni yksityiskohta, jota en itse ainakaan ollut aiemmin kokeillut, mutta pysyy varmasti mielessä tulevia asuja ajatellen. 

When I stumbled upon this outfit of Olivia's on Pinterest, I immediately knew that this is something I just have to recreate. Because c'mon, I have exactly the same pair of shoes as Olivia Palermo! I believe almost everyone has the elements of this outfit in their wardrobes, as besides the trainers you just need a light white blouse, distressed jeans, black sunglasses and a watch. Rolling the legs of the jeans inside is a fun little detail, that at least I hadn't tried before but will definitely keep in mind for future outfits.

Olivia Palermo style
Olivia Palermo style
Olivia Palermo style
Olivia Palermo style

Hiustyylit ei tässä nyt kyllä ihan kohtaa, mutta täytyy myöntää että oon viime aikoina leikitellyt mielessäni ajatuksella reippaasti lyhyemmästä tukasta. Juurikin tuollainen Olivia Palermo -tyyppinen pituus houkuttelisi, mutta tällä mun karkealla luonnonkiharalla hiuslaadulla lopputulos olisi oikeasti jotain aivan muuta ja lyhyempi tukka vaatisi itseltäni myös paljon enemmän laittamista, jotta sen saisi näyttämään edes jokseenkin siistiltä. Täytyy vielä vähän miettiä, mutta ainakin muutaman sentin voisi kyllä taas käydä napsaisemassa pois.

The hairstyles aren't exactly a match, but I have to admit that lately I've been playing with the idea of a noticeably shorter length. Actually the length of Olivia's hair is quite tempting to me at the moment, but with my coarse naturally curly hair the result would look a whole lot different. It would also require so much more effort to get the hair looking somewhat presentable every morning. I really have to think it through, but at least a few centimeters could be cut off again.

Olivia Palermo style
Olivia Palermo style
Olivia Palermo style

Seppälä shirt // Zara jeans // Nike trainers // Ray-Ban sunglasses // Triwa watch

Hauskaa ja toivottavasti aurinkoista juhannusta kaikille, vietittepä sen sitten maalla, kaupungissa, festareilla tai vaikkapa merellä! 
SHARE:

21 June 2016

The Best Restaurant in The World

the-cock-restaurant-helsinki

Viime perjantaina oltiin pitkästä aikaa koko perheen voimin ulkona syömässä, sillä meillä riitti aihetta juhlaan. Itse olin aiemmin viikolla saanut vuoden mittaisen muotimarkkinointikurssini päätökseen ja varmistanut paikkani yliopistossa Glasgow'ssa, vanhempi pikkuveljeni sai kuin saikin kesätöitä tälle kesälle, nuorempi pikkuveljeni oli saanut tietää lukiopaikkansa ja kaiken lisäksi vanhemmilla oli juuri tuolloin perjantaina vielä 21. hääpäiväkin. Tällä kertaa mulla oli etuoikeus valita ravintola ja päädyimmekin syömään Fabianinkadun The Cockiin. Tällä kuusihenkisellä revohkalla kun lähtee ulos syömään, niin kaikkia tyydyttävän ravintolavalinnan tekeminen on usein hieman hankalaa, mutta tällä kertaa mä osuin nappiin ja olinkin ihan superyllättynyt siitä minkälaista palautetta erityisesti sisarukseni ravintolasta antoivat! 

Last Friday we had many reasons to celebrate as I had just finished my one year fashion marketing course and secured my place in a university in Glasgow, my older little brother had managed to get a summer job after all, my younger little brother had just found out which high school he'll be attending and on top of all that it was also our parents' 21st anniversary. Therefore we headed out for dinner and as I had the privilege to choose the restaurant we ended up eating at The Cock on Fabianinkatu. As we're a family of 6 it's usually a tiny bit difficult to choose a restaurant everyone would be happy with, but this time I seemed to nail it and I was really surprised with the feedback my siblings gave!

The Cock ravintola, restaurant The Cock
The Cock ravintola, restaurant The Cock
The Cock ravintola, restaurant The Cock
The Cock ravintola, restaurant The Cock

Kaikki löysivät listalta jotakin mieluista, mikä ei ole ihan itsestäänselvyys kun perheestä löytyy niin kasvissyöjää, vannoutunutta lihan ystävää ja muuten vain ruuan suhteen erittäin nirsoja syöjiä. Oma Chèvre-salaattini oli punajuurineen, mansikoineen ja granaattiomenan siemenineen todella hyvä, eikä muissakaan annoksissa ilmeisesti ollut valittamista. Siskollekin olisi maistunut vielä heti perään toinen annos talon ranskiksia, jotka olivat kuulemma " vielä parempia kun mäkkärin ranskikset." Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, kuka on se perheemme nirsoin ruokailija? :D 

All of us found something preferable on the menu, which isn't exactly a no-brainer with a family including a vegetarian, a devoted meat-eater and just generally very picky eaters. My Chèvre salad with its beetroots, strawberries and pomegranate seeds was really good, and apparently there wasn't much to complain about with the other dishes either. My sister even asked if she could get another portion of the house fries that reputedly were "even better than the McDonalds fries". I guess I don't have to mention who is the pickiest eater in our family? :D 

The Cock ravintola, restaurant The Cock

Toinen annos ranskalaisia sai kuitenkin väistyä jälkkäribuffan tieltä, ja yläkerran jälkkäripöydästä löytyikin muun muassa tiramisua, riisisuklaata, keksejä, kakkuja ja piirakoita. Täytyy sanoa, että mä olisin kyllä kaivannut myös ns. perinteisempää jälkkärivaihtoehtoa, sillä ainoana jälkiruokamahdollisuutena tässä Dessert Ping Pong Table'ssa menee valitettavan helposti rahaa hieman hukkaan. 

Miljööltään ja tunnelmaltaan The Cock on kyllä ihan mun makuun. Juuri sopivan rento ja rosoinen, mutta kuitenkin tyylikäs ja hyvällä maulla toteutettu. Vaikka ravintola olikin täynnä erilaisia melko hallitsevia ja voimakkaita elementtejä, niin silti sisustus ei ollut mitenkään too much, vaan juuri sopivan yhtenäinen. 

Another portion of french fries had to however give way for the dessert buffet, and the upstairs dessert table constituted of tiramisu, cakes, pies and cookies among others. I have to say that I would've preferred a more traditional choice for dessert too, because as the only dessert choice it's easy to waste your money a little bit with the Dessert Ping Pong Table.

As for the whole atmosphere of the restaurant The Cock really is a place to my liking. Just perfectly relaxed and rough enough, but still kind of smart and done in a good taste. Even though the restaurant is full of different quite dominant and strong elements, the interiors aren't too much and the whole look of the place is pretty coherent. 

The Cock ravintola, restaurant The Cock

The Cockia voin kyllä ehdottomasti suositella, ja kun kerran 9-vuotias siskoni totesi paikan olevan "maailman paras ravintola", 17-vuotiaalta veljeltä tuli tuomio "parhain ravintola Suomessa" ja sen lisäksi paikka oli meidän kaikkien muidenkin mieleen, niin silloin on ainakin mun odotukset ravintolasta ja koko perheen voimin syömään menemisestä ylitetty. 

I can definitely recommend dinner at The Cock, and as my 9-year old sister said it to be "the best restaurant in the world", my 17-year old brother gave it the title of "the best restaurant in Finland" and in addition the rest of us really liked it too, then my expectations for a restaurant and dining out with the whole family have been exceeded. 

The Cock Eatery & Bar, Fabianinkatu 17, Helsinki
SHARE:

19 June 2016

I'm Going to Be a University Student!


Tän postauksen kirjoittamista oon odottanut ja jännittänyt ihan superpitkään. Mulla on nimittäin viime syksystä asti ollut käynissä pienoinen projekti, projekti nimeltään yliopistoon Iso-Britanniaan hakeminen. En oo halunnut siitä aikaisemmin mitään kirjoitella, koska tavallaan oon halunnut suojella itseäni suuremmalta pettymykseltä. Jos siis olisin blogissa tai muualla sosiaalisessa mediassa kertonut hakevani eri yliopistoihin Britteihin, niin silloin olisin joutunut myös kertomaan huonoista uutisista, mikä olisi varmasti vielä lisännyt mun pettymystä. Noh, kuten rivien välistä (ja otsikostakin) voi lukea, niin hyvinhän kaikki lopulta päättyi. Vuosien haaveilun, kuukausien hakuprosessin ja taas kuukausien odottamisen ja jännittämisen jälkeen sain vihdoin viime keskiviikkona varmistuksen sille, että tää tyttö lähtee syyskuussa Glasgow'hun suorittamaan yliopistotason International Fashion Branding -tutkintoa!

I've been so excited but also nervous to write this post for so long. Since last Autumn I've had a little project going on, project I'm-applying-to-universities-in-the-UK. I have not wanted to write anything about it earlier, as in a way I've wanted to protect myself from a bigger disappointment. If I had told you here on the blog, or on any other social media channels of mine, that I'm applying to study in the UK then I would have also needed to tell the bad news, which certainly would have just added to my disappointment. But as you can probably read between the lines (and in the title of this post) everything turned out well. After years of dreaming, months of working on my application and then months of waiting and stressing, last Wednesday it was finally confirmed that I will be moving to Glasgow to study International Fashion Branding at a university level!

studying in university, summer styling with white blazer with distressed jeans
studying in university, summer styling with white blazer with distressed jeans

Tavallaan mun lähtö on ollut selvää jo viime helmikuusta lähtien, mutta koska ilmassa on roikkunut pieni pelko siitä etten lähdekään, niin en ole halunnut paljastaa mitään ennen kuin kaikki on aivan 100% varmaa. Mutta nyt on, enkä voisi tällä hetkellä olla onnellisempi, iloisempi ja kiitollisempi! Tää on vielä yksi todella iso lisäys perjantaina tekemääni Friday Favourites -listaukseen. Menolento on hommattu, kämppäasiat hoidettu kuntoon ja kaikenlaisia alustavia suunnitelmia syksylle tehty. Oon vaan yksinkertaisesti niin innoissani ja yhtä hymyä koko tyttö! Mulla kävi itse asiassa niinkin kivasti, että pääsin tietyillä suoritettavilla ehdoilla tai ilman kaikille viidelle hakemalleni tutkintolinjalle, mutta lopulta päädyin juurikin tähän International Fashion Branding -tutkintoon Glasgow'ssa. Tähän tutkintoon mulla oli nimenomaan ehtona Helsinki Design Schoolista todistuksen saaminen, joten sen takia olen periaatteessa tiennyt lähdöstä jo monta kuukautta, mutta vasta nyt opiskelupaikka todella varmistui.

In a way it's been clear that I leave since last February, but as my offer was conditional and there has been the little chance that I'm not going, I haven't wanted to unveil anything until it's absolutely 100% certain. But now it is, and I couldn't be more glad, happy and grateful! This is one more huge add on to my Friday Favourites list. My one-way ticket has been bought, I have a place to live waiting for me and some initial plans for the Autumn have been made. I'm just simply one happy girl with a smile from ear to ear right now! I was actually fortunate enough to get a conditional or unconditional offer to all the five courses I applied to, but in the end I chose the International Fashion Branding one. My place on this course was also conditional and I had to complete my Helsinki Design School course in order to secure the place on the International Fashion Branding one, so that's why I've kind of known I go since February but only now everything was completely secured.

studying in university, summer styling with white blazer with distressed jeans
studying in university, summer styling with white blazer with distressed jeans

Mango blazer // Timing shirt // Zara jeans // Louis Vuitton bag // Converse shoes // Ray-Ban sunglasses

Syyskuun 1. päivä nousen siis lentokoneeseen ja lähden toteuttamaan unelmaani muodin opiskelemisesta Iso-Britanniassa, ja seuraavan kerran palaankin Suomeen vasta joulunviettoon. Oon kyllä niin innoissani, etten oo koskaan ikinä milloinkaan ennen ollut yhtä innoissani mistään!

So, on the 1st of September I'm boarding a plane and heading to fulfill my dream about studying fashion in the UK, and I'll be returning to Finland to spend Christmas at home. I'm so excited that I think I've never been this excited about anything before! 


Photographed by Tanja Kuivalainen, edited by me
SHARE:

17 June 2016

Friday Favourites

Tää kulunut viikko on taas ollut täynnä hyvää mieltä ja hymyn huulille nostaneita juttuja. Perjantain kunniaksi listasinkin Friday Favourites -tyyppisesti kuluneelta viikolta muutaman isomman ja pienemmän jutun, jotka on kaikki jollain tapaa piristäneet arkea. Eikä tää hyvä fiilis varmasti vielä loppunut, sillä tänään ainakin tiedossa illallinen The Cockissa ja mahdollisesti pientä shoppailuakin ;) Ihanaa viikonloppua kaikille teille! 

This past week has been full of good feeling and things that've brought smile onto my face. For today's post I made a Friday Favourites kind of list of the bigger and smaller things that in some way have brightened up my everyday life this week. And I'm sure my good feeling hasn't come to an end yet, as today we're at least going out for dinner and maybe doing some shopping as well ;) Have a lovely weekend you all!

coffee

- Heti maanataina aamupäivällä sähköpostiin tullut viesti, että olin voittanut ihanan Johannan blogissa olleen raakasuklaa-arvonnan. Voiko viikolle edes toivoa parempaa aloitusta?

- Viimeiset koulupäivät, joista varsinkin jälkimmäinen oli ihan huippukiva! Päivä kului muotikuvausten parissa, jossa stailattiin mallit CTRL:in, Ivana Helsingin, Hanna Sarénin ja EN IS ME:n vaatteilla. 

- Jotenkin ihan erityisen hyvältä maistunut aamukahvi, vaikka se olikin sitä ihan samaa kahvia kun kaikkina muinakin aamuina.

- The email I received on Monday morning, telling that I had won the raw chocolate giveaway on Johanna's blog. Could there even be a better start for the week?

- The last school days, of which specially the latter one was super fun! The day was spent at a fashion shoot, where we got to style the models using clothes from CTRL, Ivana Helsinki, Hanna Sarén and EN IS ME. 

- Morning coffee that for some reason tasted particularly delicious, even though it was exactly the same stuff I drink every single morning. 

Helsinki Design School muotimarkkinointi todistus

- Viimeisten koulupäivien myötä myös Helsinki Design Schoolista valmistuminen.

- Ja täysin puskista tullut erityismaininta koulutusjohtajalta.

- Hyvä ihopäivä kun peiteainetta ei tarvinnut muualle kuin silmien alle.

- Graduating from Helsinki Design School.

- And the special mention I got from our head of education.

- A good skin day when I only needed concealer under my eyes.

Pink Essie Watermelon nail polish

- Palkkapäivä. Koska kukapa ei ilahtuisi aina muutaman viikon välein koittavasta mukavasta tilitapahtumasta.

- Viikonloppuna lakatut kesäisen pinkit kynnet, jotka vieläkin näyttävät ihan siedettäviltä, vaikka ovat toki parhaimmat päivänsä jo nähneet.

- Pay day. Because who wouldn't like that day.

- Pink and summery nails that still look tolerable even though I painted them last weekend. 
SHARE:

15 June 2016

Style Cornerstones

Kun katsoo mun vaatekaappiin tai muuten vaan mun jokapäiväistä arkipukeutumista, niin ne mun tyylin peruspilarit on kyllä ihan selkeästi bongattavissa. Variaatioita mun asuihin ja puketumiseen tulee eri materiaaleilla, malleilla ja leikkauksilla, ja välillä on totta kai virkistävää seikkailla aika reippaastikin oman mukavuusalueen ulkopuolella ihan arkenakin. Valitsen kuitenkin aamuisin päälleni usein hyvin samankaltaisia elementtejä ja näitä seuraavia viittä kohtaa voikin oikeastaan sanoa niiksi paljon puhutuiksi tyylin kulmakiviksi omalla kohdallani. Kertokaa ihmeessä myös teidän vaatekaapin kulmakiviä, onko yhtään samoja juttuja kuin mulla?

When you look into my wardrobe or just generally how I like to dress on a daily basis, you can spot the foundation pillars of my style quite clearly and easily. I add a bit of variation with different materials, models and cuts, and of course it's sometimes refreshing to experiment a little bit and go outside of my comfort zone even with the everyday outfits. But often I do pick up the same kind of elements in the morning when I'm deciding what to wear for the day, and therefore these five elements can be considered as the cornerstones of my style. Please do tell me the cornerstones of your style too, do you have any same ones with me? 


Yläosien kannalta vaaleat värit hallitsee aika vahvasti mun vaatekaapissa. Puhdas valkoinen totta kai ykkösenä, mutta myös esimerkiksi vaaleaa harmaata ja vaaleaa beigeä löytyy jonkin verran. Valkoinen on kyllä ehdottomasti lempparivärivalinta yläosiin, se vaan näyttää aina niin raikkaalta oli kyseessä sitten toppi, t-paita tai neule. 

When it comes to tops, light colours are strongly dominating my wardrobe. Pure white is of course the number one, but e.g. light grey and light beige are also represented. White is definitely my favourite choice of colour for tops as it always looks so fresh, no matter if it's a light silky top, t-shirt or a sweater.

Wardrobe basics

Housupuolella vuorostaan farkut on se juttu. Siniset, valkoiset, revityt, shortsit, mustat... Oon aina ollut farkkutyttö ja tuun varmasti aina olemaankin, sillä farkut on jotenkin niin ihanan helppo perusvaate, joita kuitenkin voi väriä ja mallia vaihtelemalla käyttää niin arjessa kuin juhlassakin. Mulla onkin farkut jalassa varmaan viitenä päivänä viikossa ja hyvin istuvat lempifarkut saa mun olon heti paljon itsevarmemmaksi. Nyt näyttää tosin pahasti siltä, että uudet mustat lempparit on ensi syksynä hankittava. 

As for the lower part, jeans are definitely the thing. Blue ones, white ones, distressed ones, shorts, black ones... I've always been a jeans kind of girl and I'm sure I will always be that, as jeans are such an easy basic piece of clothing that you can wear in most situation by just switching the colour or style. I'm probably wearing jeans on five days of a week and my favourite pair of jeans give me a boost of confidence when I need it. Now it seems like I have to find a new favorite black pair for Autumn though. 

Wardrobe basics

Pienet ja sirot korut on olleet osana mun arkipukeutumista nyt jo pitkään, vaikka joskus tykkäsinkin käyttää enemmän näyttävämpiä statement-koruja. Pienissä koruissa on kuitenkin ihan eri tavalla tietynlaista eleganssia ja arvokkuutta, ja vaikka edelleen on välillä kiva laittaa näyttävämpi kaulakoru kaulaan tai isommat korvikset korviin, niin pääasiassa nää sirommat yksilöt on nykyään enemmän mun makuun. 

Little dainty jewellery has been part of my everyday wear for long, although I used to prefer using statement pieces. Nevertheless, dainty ones have a whole different kind of elegance and dignity in them, and even though I sometimes still like to wear more pretentious pieces of jewellery for parties and such, these dainty ones are definitely more of my thing nowadays.

Wardrobe basics

Nahkatakki on monelle oman vaatekaapin ja tyylin peruskulmakivi ja niin se on myös mulle. Nahkatakki sopii melkeinpä asuun kuin asuun ja näyttää aina hyvältä, oli päällä sitten tyttömäinen pitsimekko tai jokin vähän rosoisempi kokonaisuus. Erilaisia nahkatakkejakin on markkinoilla vaikka mitä erilaisia ja mullakin on vuosien aikana ollut käytössä eri malleja ja värejä, mutta tällä hetkellä kaapista löytyy ihan perusmusta ja kuvassa näkyvä hieman lyhyempi biker-mallinen versio. 

A leather jacket is a wardrobe and style staple for many and that's what it is for me too. You can wear a leather jacket on top of almost any outfit and it always looks good, no matter if you have a girly lace dress or something edgier underneath. There's a wide selection of leather jackets on the market and I've had different models and colours in my closet as well, but now the only ones in my wardrobe are a basic black one and this shorter biker style version.

Wardrobe basics

Viidenneksi ja viimeiseksi kulmakiveksi mun tyylissä nimeän pienet yksityiskohdat. Kaunis kietaisuyksityiskohta paidassa, t-paidan alta kevyesti läpi kuultava pitsinen bralette, olkapäät paljaiksi jättävä pääntie tai hihat, tai ihan vaan vaikka paidan etuhelman työntäminen vähän housujen vyötärönauhan alle tekee asusta heti paljon harkitumman ja mielenkiintoisemman näköisen. Pienilläkin yksityiskohdilla on siis paljon merkitystä, vaikka kyse olisikin ihan vain perusvaatteesta. 

As for the fifth and final cornerstone of my style I'm going to say small details. A beautiful wrap detail in a shirt, a black lacy bralette lightly showing through the t-shirt, a neckline or sleeves that leave your shoulders exposed, or just tucking in the front of a shirt a little bit instantly makes the whole outfit look much more deliberate and interesting. Small details make a big difference, even if it's just a basic piece of clothing.
SHARE:

13 June 2016

Recent Beauty Empties

Nyt on taas ihan selkeästi se aika. Nimittäin se aika kun kauneustuote toisensa jälkeen alkaa vetelemään viimeisiään ja yhtäkkiä purkista ei tulekaan ulos enää mitään ja se on heitettävä menemään. En varmastikaan oo ainoa, joka on huomannut että kun yksi tuote loppuu, niin seuraavien lähiviikkojen aikana loppuu myös yksi jos toinenkin kauneustuote. Mulla on ollut tää tilanne nyt juuri kuluneiden muutaman viikon ajan ja vaikka minkälaisia hius-, ihonhoito- ja meikkituotteita on kulutettu viimeistä pisaraa myöten loppuun. Ihan kaikkia tyhjiä purnukoita en ole säästänyt, mutta muun muassa nämä seuraavat kahdeksan loppuun käytettyä tuotetta oon heivannut kaapeistani viime viikkoina. 

It's clearly that time again. The time when a beauty product after another comes to its end and suddenly there's no more product coming out of the tube and it has to be thrown away. I'm sure I'm not the only one who has noticed that when you finish up one product then during the next few weeks you run out of several other products too. I've had this situation for the past few weeks now and I've finished up a lot of hair, skincare and make up products. I haven't stored every single empty package but for example these eight used-up products have been tossed from my cabinets and cupboards recently.  

beauty-flatlay-makeup-skincare
Dove summer glow

Dove Summer Glow

Tästä kevyesti päivettävästä vartalovoiteesta käytin suurimman osan viime kesänä kun mäkin päätin vihdoin tämän hankkia. Syksyn tullen käyttö kuitenkin jäi, joten purkissa oli vielä hieman tuotetta jäljellä tällekin alkukesälle. Tää on ollut munlaiselle itseruskettavanoviisille todella hyvä ensiaskel itseruskettavien maailmaan, sillä lopputuloksesta tulee luonnollinen ja siisti, eikä tän kanssa tarvitse murehtia ylijäämärusketuksen poispesemisestä tai muistakaan monimutkaisuuksista. Suihkun jälkeen vain tasainen levitys ja se on siinä. Illalla kun levittää niin aamulla herää kauniin päivetyksen kanssa. 

I used most of this gradually tanning body lotion already last summer when I finally decided to purchase this product myself too. When Autumn came I stopped using this and therefore I had some product left to use during this early summer too. This has been just the right product for a self tanning novice like me as the result looks natural and clean, and you don' have to worry about washing the excess product off etc. Just an even application after showering and that's that. Apply in the evening and wake up with a beautiful subtle tan the next morning. 

Nivea stay clear purifying toner, Nivea control shine mattifying gel cream

Nivea Stay Clear Purifying Toner & Control Shine Mattifying Gel Cream (saatu // gifted)

Nää tuotteet ehdottomasti auttoivat hillitsemään kasvojen t-alueen kiiltelyä ja molemmat tekivät kasvoista sopivan mattapintaiset. Kasvovesi jätti iholle raikkaan ja virkeän tunteen ja voide puolestaan toimi tosi hyvin meikin alla nimenomaan sileän mattapinnan jättävän ominaisuutensa takia. Tajusin itse asiassa vasta nyt, että tän kosteusvoiteen kanssa en tainnut käyttää meikin alla erillistä primeria juuri ollenkaan.

These products definitely helped to control shine on the t-zone of my face and both of these left a matte feeling onto my skin. The toner made my face feel fresh and the cream worked really well under make up precisely because of the mattifying effect. Actually I just realised that I don't think I used a separate primer under my make up almost at all when I was using the Control Shine Cream as a moisturizer. 

Aussie miracle recharge moisture conditioning spray

Aussie Miracle Recharge Moisture

Mulla ei ole ollenkaan kokemusta Aussien tavallisista suihkussa käytettävistä shampoista ja hoitoaineista, mutta kaikkien niistä kuulemieni ja lukemieni kehujen perusteella päätin kokeilla Aussien suihkutettavaa hoitoainetta kun edellinen vastaava tuote tuli tiensä päähän. Miracle Recharge Moisture -hoitoaine osoittautuikin ihan perushyväksi hiuksiin jätettäväksi hoitoaineeksi, joka kosteutti kuivaa tukkaa ja helpotti huomattavasti suihkunjälkeistä takkujen selvittämistä. Tästä ei kuitenkaan tullut se mun luottotuote, vaan seuraavaksi kokeiluun taas jotakin uutta. 

I don't have any experience of the normal Aussie shampoos and conditioners that are used in the shower, but after hearing and reading purely positive feedback on them I decided to give this Aussie conditioning spray a go. The Miracle Recharge Moisture spray turned out to be a good basic leave-in conditioner that moisturized my dry hair and helped with the post-shower detangling process. Nevertheless, this didn't become my go-to holy grail product and next I'm going to try something new again.

L'oréal paris infallibe 24h matte foundation, Physicians Formula organic wear jumbo lash mascara

L'oreal Paris Infallible 24H-Matte

Tätä meikkivoidetta on hypetetty blogeissa ja Youtube-videoissa jo niin paljon, etten aio sanoa tästä muuta kuin että ansaitsee ehdottomasti kaikki saamansa kehut! Tässä on hinta-laatu -suhde todella kohdallaan ja tätä ostan varmasti jatkossakin.

This foundation has been raved in blogs and Youtube videos so much already that I'm just going to say that this definitely is worth the hype! The product is amazing for the price and I'm sure I'm going to repurchase this one.

Physicians Formula Organic Wear Jumbo Lash

Nimensä mukaisesti tällä ripsarilla todella saa ihan huikeat jumboripset. Ainakaan näin äkkiseltään mulle ei tule mieleen yhtäkään toista ripsiväriä, jolla oisin saanut yhtä tuuhean ja paksun näköiset ripset. Tää ei paakkuuntunut levittäessä, mutta vähänkään sateisina päivinä valitsin kyllä suosiolla jonkin toisen ripsivärin, sillä parikin taivaalta putoavaa vesipisaraa riitti saaman ripsivärit leviämään pitkin poskia ja luomia. Mutta kuiville päiville ihan huippu jos haluaa megatuuheat ripset!

As the name suggests this mascara truly gives you amazing jumbo lashes. I can't think of any other mascaras that would've made my lashes as full and voluminous as this one did. This didn't clump when applying but if it was even the tiniest possibility for rain I opted willingly for some other mascara as just a couple of rain drops were enough to get this running all over my cheeks. But great mascara for non-rainy days if you want mega voluminous lashes!

Garnier roll-on concealer, Lumene blueberry blueberry eyebrow shaping wax

Garnier Roll-on under eye concealer

Tän tummille silmänalusille tarkoitetun peiteaineen paras ominaisuus on ehdottomasti tuotteen päässä oleva metallikuula, jolla peiteainetta levitetään. Itse tuotteessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta viileä metallikuula väsyneiden silmien alla tuntui aamuisin aika ihanalta ja virkistävältä. 

The best thing about this under eye concealer is definitely the small metallic ball at the end of the tube that you use to apply the concealer. There's nothing special about the product itself, but the cool metallic ball under tired eyes feels quite amazing and refreshing in the morning. 

Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax

Lumenen kulmakarvavahaa oon käyttänyt jo aiemminkin ja tää on sellainen tuote, jonka ostamista tuun varmasti jatkamaan tulevaisuudessakin. Tää pitää kurittomatkin kulmakarvat hyvin paikallaan ja koska vaha on sävytetty, niin laiskimpina meikkauspäivinä tää onkin toiminut ainoana kulmatuotteena niin sävyttävänä kuin kiinnittävänäkin tuotteena. Sitäpaitsi kotimaista on aina kiva tukea ja Lumene kyllä harvemmin epäonnistuu tuotteidensa kanssa. 

I've used the Lumene brow wax earlier too and this is also a product I will continue buying in the future. This makes even the unruly hairs stay in place, and as the wax is tinted I used only this product on my eyebrows when I was having the laziest make up days. Besides, it's always nice to support Finnish brands and Lumene tends to nail it with their products every time. 
SHARE:

11 June 2016

Why Gap Year Was the Right Choice for Me

Gap year
graduation photoshoot, ylioppilaskuvaus
graduation photoshoot, ylioppilaskuvaus
_1018881.JPG
_1018876

Käytiin muutama viikko sitten kuvaamassa Kallvikin rannassa ja tajusin samalla, että mustahan ei itse asiassa silloin vuosi sitten otettu virallisia ylioppilaskuvia. Nää saakin nyt siis olla ne valmistujaiskuvat, joita ei koskaan otettu. Lakki vain puuttuu päästä, mutta toisaalta ilman sitä supertrendikästä merimieshattua näitä kuvia voi hyvin käyttää muuhunkin tarkoitukseen. 

Ihan uskomatonta, että omistakin ylioppilasjuhlista on nyt kulunut jo vuoden verran. Tää tavallaan välivuoden pitäminen on kyllä tehnyt hyvää, ja uskonkin että tää oli juuri se mitä monen monen vuoden melkein päivittäisen koulunkäynnin jälkeen kaipasin ja tarvitsin. Oon ehtinyt haaveilla, suunnitella ja toteuttaa. Oon oppinut paljon niin itsestäni ja muista ihmisistä, kuin yleisesti maailman menostakin. Oon saanut keskittyä juuri mulle tärkeisiin asioihin, eikä ylimääräistä energiaa ole kulunut sellaisten asioiden opiskelemisessa, jotka ei vähääkään kiinnosta (kivilajit, anyone?). Nyt tulevana maanantaina ja tiistaina mulla on viimeiset koulupäivät muotimarkkinoinnin opiskeluun liittyen, ja toi lyhyt, vuoden mittainen koulutus on auttanut mua hahmottamaan niitä tulevaisuuden suunnitelmia ja antanut lisäboostia ja varmuutta lähteä tavoittelemaan omia unelmia. Tän vuoden aikana oon tehnyt paria käytännössä täysin erilaista duuniakin ja tutustunut moneen upeaan ihmiseen. Vaikka kuluneiden 12 kuukauden aikana oon pariin kertaan pudonnut melko korkealta ja kovaa, niin päällimmäiset fiilikset on kuitenkin ihan superhyvät, sillä ensimmäistä kertaa ikinä oon voinut antaa tilaa muillekin ajatuksille kuin koulussa pärjäämiselle ja tietynlaiselle suorittamiselle. 

Tsemppiä kaikille pääsykoetuloksia jännittäville, mutta haluan myös muistuttaa että monesti se välivuosikin on oikeasti ihan yhtä hyvä vaihtoehto :) 

A few weeks ago we had a little photoshoot and I remembered that we actually didn't take any proper graduation pictures of me a year ago. So these will do as the graduation pictures I never got. The only thing missing is my cap, but without that super trendy sailor hat these photos can be used for other purposes too. 

It's unbelievable that it has already been a year since I had my graduation party. However, this sort of a gap year I've had has done me good, and I believe this is exactly what I needed after many many years of almost daily studying. I've had time to dream, plan and execute. I've learned a lot about myself, about other people and about the world in general. I've got the chance to concentrate on the things that matter to me, and I haven't had to waste energy studying things that I couldn't care less about (stone types, anyone?). The coming Monday and Tuesday will be my last school days regarding fashion marketing, and that short, year-long course has helped me to form future plans and also given some extra boost and confidence to go after my dreams. During this gap year I've worked in two practically completely different places and gotten to know a bunch of new amazing people. Although I've fallen down a couple of times these past twelve months the general feeling the year has left me is great, as for the first time ever I've had room for other thoughts than doing well in school and having to accomplish something. 

Good luck for everyone waiting for their results, but I also want to remind you that sometimes taking a year off is just as good of a choice too :) 

Photography by Tanja Kuivalainen
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig