29 June 2018

My 7 Fashion Sins

Blogeissa pyöri jokin aikaa sitten supersuosittu 7 syntiä -haaste, mutta en itse kuitenkaan koskaan toteuttanut haastetta sen alkuperäisessä muodossa. Sen sijaan päätin nyt ottaa synti-haasteen käsittelyyn ja lisätä siihen oman pienen twistini, tänään nimittäin paljastan muutaman nimenomaan muotiin ja pukeutumiseen liittyvän syntini!

'My 7 Sins' posts were super popular and all over the Finnish blogosphere not too long ago, but I never took part in the original challenge myself. Instead, I decided to add my own little spin to the 7 sins challenge and concentrate solely on my fashion/clothing sins!

7-fashion-sins-blogger

1. Silittäminen. Tai paremmin sanottuna sen puute. Silittäminen tuntui olevan monella muullakin syntinä alkuperäisen idean pukeutumissyntikohdassa, ja mä kyllä myönnän kuuluvani tähän ei-silittävien porukkaan myös. Ei se nyt ole niin justiinsa jos vaate on vähän ryppyinen ;) Meillä ei Glasgow'ssa itse asiassa ole silitysrautaa ollenkaan, mutta sellainen höyrykone olisi kyllä mielettömän kätevä! Sillä saisi vaatteet rypyttömiksi eikä tarvitsisi kaivaa silityslautaa ja -rautaa esiin.

2. Alusvaatteet. Niin paljon kuin kauniista ja toisiinsa sopivista alusvaatteista tykkäänkin, niin todellisuudessa suurimman osan ajasta tulee kuljettua ties missä vanhoissa ja todellakin toisiinsa sopimattomissa alusvaatteissa.

1. Ironing. The fact that I don't do it, to be more specific. It's not that big of a deal if an item of clothing is a little bit creased, right? ;) We don't actually even have an iron in Glasgow, but one of those steamer things would be so handy to get my clothes crease-free without having to get out an iron and a board. 

2. Underwear. As much as I like pretty and matching underwear, most of the time the reality is that I go around wearing some old and totally non-matching set. 

check-blazer-and-distressed-denim-outift

3. Vaatteiden pesu. Pesen ns. 'normivaatteitani' oikeasti todella todella harvoin. Ja kotihengailuvaatteita vielä harvemmin.

4. Tarpeeksi hyvien vaatteiden ostaminen. Oon kirjoittanut tästä aiheesta blogiinkin ja vaikka koko ajan yritän parantaa tapani, niin sorrun vieläkin ostamaan niitä ihan tarpeeksi hyviä vaatteita useammin kuin haluaisin ehkä itsellenikään myöntää.

5. Samoihin asuihin juuttuminen. Vaikka on ihanaa että oon löytänyt ne suosikkiyhdistelmät ja lempparivaatteet joiden tiedän toimivan, niin silti välillä iskee turhautuminen mun uskalluksen puutetta kohtaan kun oon taas vetämässä päälle niitä samoja vaatteita. Ehkä tässä on tietyllä tapaa kyseessä myös inspiraation puute sekä jälleen kerran halu uudistaa vaatekaappia ihan urakalla.

3. Washing. I wash my 'normal clothes' very rarely and my 'chill-at-home' ones even more rarely.

4. Buying clothes that are good enough. I've been writing about this topic previously here on the blog too, and even though I'm constantly trying to better my habits I still resort to buying items that are 'good enough' and 'will do' more often than I would like to admit to myself.

5. Getting stuck with the same outfits. Although I love the fact that I've found my favourite outfit combinations and clothes that I know will look good, sometimes I still find myself getting frustrated with my lack of courage when I'm putting on the same outfits again and again. Maybe this also has something to do with some lacking inspiration and my desire to once again rehaul my whole wardrobe.

tallinn-pink-door-outfit-photos-bloggerfashion-blogger-style-inspiration-tallinn-pink-door
Next blazer // Zara jeans // Vila top // Converse shoes // Ray-Ban sunglasses // Pilgrim necklace

Shop the Look


6. Vaatteiden säilytys. Myönnän, voisin pitää vaatteistani paljon parempaa huolta ja säilyttää niitä huomattavasti paremmin. Erityisesti kenkien säilytys vaatisi tsemppaamista, vaikka muuten kyllä koen että pidän kengistäni melko hyvää huolta!

7. Eriparisukkien käyttö. Erityisesti talvella kun kukaan ei kuitenkaan näe sukkia kenkien sisästä, tulee jalkaan vedettyä puolihuolimattomasti vaan jotkut sukat. Ja vielä jos sukkalaatikko alkaa näyttää siltä että voisi olla pyykkipäivän aika, niin ei ole mitenkään yllättävää jos mun toisesta jalasta löytyy valkoinen ja toisesta musta sukka.

6. Storage. I admit, I could take way better care of my clothes and store them in a much better way. Especially shoe storage is something I need to get better at, although I like to think that otherwise I take quite good care of my shoedrobe!

7. Mismatching socks. Especially in winter when nobody is even able to see what kind of socks I'm wearing inside my shoes, I go around wearing something totally random on my feet. And if my sock drawer is starting to look like it's time for a laundry day again, it's definitely not a surprise if I have a white sock on one feet and a black one on the other.

check-blazer-outfit-fashion-blogger
Photography by: Tanja K

Mitäs tykkäsitte tällaisesta vähän erilaisesta syntipostauksesta? Please sanokaa etten ole ainoa näiden kanssa, vaan joku muukin kulkee onnellisena eriparisukissa! Olisi myös huippua lukea teidän postauksia aiheeseen liittyen, eli tulkaa jättämään linkkiä alle jos päätätte toteuttaa postauksen myös omassa blogissanne!

How do you like my take on the 7 sins post? And please tell me I'm not the only one with these, but that someone else walks around in mismatching socks too! I'd also love to read your take on this, so come back and link your post in the comments below if you decide to do this on your blog too!

Find Me:
Postaus sisältää affiliate-linkkejä // This post contains affiliate links
SHARE:

27 June 2018

10 Summer Wardrobe Staples

Uskon, että meidän jokaisen vaatekaapista löytyy ne tietyt kulmakivet, joihin voi luottaa ja joihin tulee tartuttua useammin kuin muihin kaapissa majaileviin vaatekappaleisiin. Koko 'capsule wardrobe' -ajatuskin perustuu nimenomaan tähän! Mun omat tyylin kulmakivet vaihtelee aina hieman sesongista toiseen vaikka ne tietyt elementit ja yhdistävät tekijät pysyykin samana, joten tässäpä siis 10 kulmakiveä mun kesävaatekaapista!

I believe we all have the trusted staples and 'corner stones' in our wardrobes, the ones you can always count on and tend to gravitate towards more often than some other pieces in your closet. Basically this is what the whole idea of the capsule wardrobe is built on! My own style staples tend to vary a bit from season to season although the common and unitive elements stay the same, so here are 10 style staples from my summer wardrobe!

summer-wadrobe-staples-2018
Find this look here

Culottes-housut on ihan ehdottomasti mun kesävaatelistan kärkipäässä! Housut on supermukavat päällä ja sopivat melkein mihin tahansa tilaisuuteen ja säähän. Koska lahkeen pituus on perinteistä shortsia pidempi, culottes-housut lämmittää hieman viileämmällä kelillä, mutta liehuvuuden ansiosta ne tuntuu viileältä kun lämpöasteita on mittarissa vähän enemmän. Culotteseja en voi kyllä enää enempää suositella, ehdottomasti kesähousujen ykkönen!

Culottes are definitely up there on top of my list of summer wardrobe staples! They're just so comfortable to wear and fit almost every and any occasion and weather. As they're longer than your traditional short they keep you warm when the day is cooler, but thanks to the flowy fabric you won't boil to death if the temperatures are higher. I simply can't recommend culottes enough, definitely my number one summer bottom! 

summer-style-staples-2018-fashion-blogger
Find this look here

Mekot kuuluu totta kai kesään nekin, ja erilaisia mekkoja löytyy mun vaatekaapista tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aiemmin. Oon aina ennen ollut vahvasti shortsi-tyttöjä kesäisin, mutta viime ja ihan erityisesti tänä vuonna oon täysin ihastunut erilaisiin mekkoihin. Ei enää kesägarderoobia ilman ihania kesämekkoja, se on varmaa!

Dresses obviously belong to summer as well, and I actually have more different kinds and styles of dresses in my wardrobe now than ever before. I used to be such a short-wearing gal through and through in the summertime, but last year and especially this year I've been falling head over heels with different dresses. No more summer wardrobe without some beautiful summer dresses, that's for sure! 

fashion-blogger-summer-style-staples-basket-bag
Find this look here

Korikassit jatkaa viime kesänä alkanutta voittokulkuaan tänäkin vuonna! Jonkinlainen kori-, punos- tai muuta luonnonmateriaalia (esimerkiksi bambua) oleva laukku on ehdottomasti yksi tän kesän käytetyimmistä ja trendikkäimmistä laukuista.

Basket bags are continuing the triumph that started last summer into this year as well! Some kind of a basket, woven, rattan or other bag made from a natural material (e.g. bamboo) is hands down one of the most worn and trendiest bags of the summer. 

fashion-blogger-summer-style-staples-denim-skirt
Find this look here

Farkkuhame teki yli kymmenen vuoden jälkeen comebackin mun vaatekaappiin viime kesänä, ja hame kuuluu mun kesävaatekaapin kulmakiviin vielä tänäkin vuonna. Farkkuhame on niin helppo yhdistää erilaisiin yläosiin, ja näyttää ihanan kesäiseltä paljaiden säärten parina - kuten nyt hameet ja mekot yleisestikin!

After a 10-year break, last year a denim skirt found its way back to my wardrobe and it's part of my summer wardrobe staples this year as well. A denim skirt is just so easy to combine and wear with different tops, and it always looks so cute and summery with bare legs - as does all skirts and dresses in general! 

summer-style-staples-fashion-blogger-distressed-denim
Find this look here

Revityt farkut ihan housumuodossa on farkkuhameen lisäksi kovassa käytössä erityisesti kesäisin. Jos ulkona on hieman viileämpää tai tuulista ja tekee mieli pukeutua johonkin lämpöisempään, niin revityt farkut on mun luottovalinta!

Distressed denim in the form of a pair of jeans also gets a lot of use in the summertime alongside the denim skirt. If the weather is a bit cooler or windy and I feel like putting on something that will keep me warmer, then a pair of distressed denim jeans is definitely my go to! 

fadhion-blogger-summer-style-staples-2018-pleated-midi-skirt
Find this look here

Valkoinen vekkimidihame on kuulunut mun kesägarderoobin kulmakiviin jo useamman vuoden ajan. Hame on yksinkertaisesti vaan niin kaunis, naisellinen ja elegantti että siihen pukeutuu mielellään aina uudelleen ja uudelleen.

A white pleated midi skirt has been part of my summer garderobe for multiple years already. The skirt just simply looks so beautiful, feminine and elegant that I love putting mine on time and time again. 

summer-fashion-staples-2018-lace-bralette
Find this look here

Mukavat ja kauniit braletet on ihan parhaita kesällä! Ei kiristä eikä purista mistään, ja kevyiden kesäpaitojen alta pilkistävä kaunis pitsibralette lisää kesälookeihin kivan yksityiskohdan. Ja kun bralette saakin hieman vilkkua paidan alta, niin poistuu ongelma läpikuultavien paitojen kanssa käytettävien rintsikoiden kanssa kamppailusta.

Comfortable and beautiful bralettes are just the best for summer! They don't feel tight or restricting, and a beautiful bralette peeking from underneath a light summer top adds a nice little detail to summer looks. And as the bralette actually gets to shine through a bit, the problem of what kind of a bra to wear under the sheer summer tops is eliminated. 

fashion-blogger-summer-style-staples-2018-bardot-top
Find this look here

Off-the-shoulder ja bardot-paidat pääsee aina kesällä kovaan käyttöön. Siinä missä joillakin lahje lyhenee ja kaula-aukko syvenee aina lämpötilojen noustessa, niin itse tykkään paljastaa enemmän nimenomaan olkapäitä. Olkapäät ja dekoltee on mielestäni yksi kauneimpia kehonosia, ja off-the-shoulder ja bardot-tyyliset paidat paljastaa ihoa juuri sopivasti kauniilla ja tyylikkäällä tavalla.

Off-the-shouder and bardot tops are something I tend to use a lot in the summertime. Whereas some people like to go short with their shorts and deep with their necklines as the temperatures rise, personally I like to show a bit more skin on my shoulders. In my opinion shoulders and décolleté are some of the most beautiful body parts, and off-the-shoulder and bardot tops expose these areas just enough in a beautiful and elegant way without looking tacky. 

summer-wardrobe-staples-fashion-blogger-accessories-silk-skarf-tassel-earrings
Find these looks here and here

Erilaiset värikkäät asusteet on ihan ehdottomasti tän kesän juttu mun omassa vaatekaapissa ja pukeutumisessa! Huivit, korvakorut tai vaikka kirkkaamman väriset huulet tai kynnet on ihania pieniä kesäasujen piristäjiä, ja superhelppo tapa lisätä väriä asuun ilman että tarvitsee miettiä jotain erityisiä yhdistelmiä sen enempää.

Viimeisenä vielä täytyy mainita yksi kesävaatekaapin kulmakivi, joka omasta kaapistani tosin tällä hetkellä vielä puuttuu. Nimittäin pellava! Oon ihan täysin rakastunut pellavaan tällä hetkellä ja etsinnässä onkin vähintään jokin kaunis pellavableiseri, mutta ainakaan vielä ei ole sitä oikeaa yksilöä tullut vastaan. Kaikista ihanista pellavableiseri-bongauksista saa siis ehdottomasti vinkata tähän suuntaan!

Mitkä jutut on teidän kesävaatekaapin kulmakiviä? Onko teidän listalla mitään samoja juttuja kuin mulla?

Colourful accessories are definitely having a moment in my wardrobe this summer! Scarves, earrings or a more colourful lip or brighter nail polish are a great way to spark up summer outfits, and a super easy one too without having to think about more specific or special colour combinations. 

Lastly, I have to mention a summer wardrobe staple that's actually still missing from my own closet. And that is linen! I'm crazy in love with everything linen right now, and personally I'm on the hunt for a linen blazer to add to my blazer selection, but I'm yet to find 'the one'. So if you've spotted any amazing linen blazers lately, please do let me know! 

What are your summer wardrobe staples? Do you have any of the same things on your list?

Find Me:
SHARE:

25 June 2018

Emerald Green and Ruffles

green-ruffle-shirt

En tiedä mikä ihmeen värikärpänen muhun on purrut, mutta tänä keväänä ja kesänä oon ihastunut kirkkaisiin vaatteisiin kaikissa sateenkaaren väreissä. Ensin ihailin väriloistoa kaikkien upeiden tyylitaitureiden päällä, mutta pikku hiljaa värit on alkaneet löytää tiensä omaankin vaatekaappiin ja pukeutumiseeni.

It seems I've been badly hit by some kind of a colour fever, as this spring and summer I've been really loving bright colours in all the hues of a rainbow. At first I was only admiring the colourful looks on all the super stylish fashion queens, but little by little brighter colours have started to find their way into my wardrobe and outfits too. 

summer-trend-bright-colours-green

Tämän upean kirkkaan vihreän röyhelöunelman löysin äitini vaatekaapista sieltä jotain aivan muuta etsiessäni, ja heti paidan bongattuani tiesin että paita tulee kesän aikana päätymään vielä munkin käyttöön. Näin paidan mielessäni kesäisesti nimenomaan valkoisiin farkkuihin yhdistettynä, ja kyseinen kombo päätyikin käyttöön viime viikolla. Tosin myönnettäköön, että tuulisessa Helsingissä tähän päälle olisi voinut heittää vielä kerroksen jos toisenkin, helteisen jakson jälkeen viileämpi päivä ja mereltä puhaltava tuuli sai mut nimittäin hytisemään kylmyydestä.

I spotted this gorgeous, bright green ruffle piece in my mum's closet when I was looking for something completely different, and the second I laid my eyes on it I knew the blouse would end up as part of my looks this summer as well. I visualised the top together with a pair of white jeans, and ended up wearing the said combo last week. Have to say that I was absolutely freezing in this outfit though. After the super nice and long period of constant sun and warm temperatures, the cooler day and wind blowing in from the sea got me actually shivering. 

cult-gaia-ark-mini summer-fashion-trends-emerald-green-cult-gaia-handbag

Mum's top (from Venice) // American Eagle Outfitters jeans // Nelly shoes // Global accessories sunglasses (Stockmann) // Cult Gaia bag

Shop the Look


emerald-green-ruffle-top-cult-gaia-ark-bag
summer-fashion-trends-green-cult-gaia-ark

Tää asu onkin myös uuden Cult Gaian Ark Mini -laukkuni asudebyytti blogin puolella! Laukku on ollut käytössä jo monen monta kertaa ja ainakin yksi kesäisempi kokonaisuus laukun kanssa on ehdottomasti kuvauslistalla, sen verran hyvä "vahingossa" kokoon kasattu look Gaian laukun ja sinivalkoraitaisen mekon yhdistelmä nimittäin oli! Onneksi tälle viikolle on taas luvattu lämmintä, eli toivottavasti saan asun pian kuvatuksi ja jakoon tännekin.

This look is also an outfit debut for my Cult Gaia Ark Mini here on the blog! I've been wearing the bag multiple times already, and I've got at least one more summery look with the bag in mind that I definitely want to shoot and share with you! Luckily the temperatures are supposed to rise again this week, so hopefully I'll be able to get the outfit up for you to see soon. 

cult-gaia-ark-mini-handbag fashion-trends-summer-2018-bright-colours-emerald-green-cult-gaia
Photography by: Sara 

Tämä viikko lähteekin käyntiin lyhyellä etelän lomalla Tallinnassa. Suunnitelmissa ei ole mitään erityistä jo valmiiksi buukattua hierontaa lukuunottamatta, mutta viimeisimmästä Tallinnan reissusta on jo sen verran aikaa että on ihan super kivaa päästä taas pitkästä aikaa ihmettelemään Tallinnan menoa. Aika innoissani oon kyllä myös siitä hieronnasta, niska ja hartiat ei ole oikeasti varmaan koskaan olleet (kirjaimellisesti) yhtä kipeästi hieronnan tarpeessa kuin nyt!

Mitä mieltä olette tästä vihreästä röyhelöunelmasta tai kirkkaista väreistä ylipäätään - oh yes vai oh hell no

I'm starting this week with a mini getaway in Tallinn. We've got no special plans other than an already booked massage, but as it's been quite a while since my last time 'down south' I'm looking forward to just stroll around the city and see what's new. Although I'm really looking forward to that massage too, I don't think I've ever needed one as badly as I do now! 


What's your opinion on this green ruffle dream or bright colours in general - oh yes or oh hell no?

Find Me:
Postaus sisältää affiliate-linkkejä // This post contains affiliate links
SHARE:

22 June 2018

11 x Midsummer Plans

how-to-style-distressed-denim

Ihanaa juhannusaattoa kaikille! Me vietetään keskikesän juhlaa perinteisesti maalaismaisemissa mummuni lapsuudenkodissa, kuten ollaan tehty aikalailla jokaikinen vuosi siitä asti kun olin 3-vuotias. Se onkin mulle oikeastaan se ainoa oikea tapa viettää juhannusta, ja jokaiseen juhannukseen kuuluu tietysti myös ne omat perinteet jotka on pysyneet mukana aina sieltä 2000-luvun vaihteesta lähtien. Perinteitä kunnioittaen sääkin taitaa tänä vuonna olla kylmä ja sateinen, mutta siitäkin huolimatta aion tänäkin juhannuksena...

It's the Midsummer's Eve today, so happy Midsummer everyone! We're celebrating at the countryside as we've been doing pretty much every year ever since I was about 3 years old, so a countryside Midsummer really is the only right way to celebrate the occasion for me. The traditions I associate with Midsummer celebrations have also remained more or less the same from the beginning of the noughties, and therefore this year's Midsummer will also include...

summer-trends-basket-bag

- Nostaa maljan juhannukselle ja juoda skumppaa Suomen lipun noustessa lippusalkoon
- Syödä kesäruokaa ulkona katetulla terassilla
- Syödä pipareita (jep, tää on ihan oikeasti juhannusperinne!)

- Toasting to Midsummer and drinking some bubbly while watching the Finnish flag rise up to the flagpole
- Eating summer food outside, rain or shine
- Eating gingerbreads (yup, this actually is a Midsummer tradition - not a usual one though, only at ours!)

basket-bag-summer-fashion-trends

Zara jeans // H&M top // Gina Tricot earrings // Massimo Dutti shoes // Bag from a market in Nice // Zara scarf

Shop the Look


fashion-inspiration-summer-trends-basket-bag-distressed-denim

- Vaihtaa kuulumisia kaikkien sukulaisten kanssa, joita näkee yleensä vain sen kerran vuodessa nimenomaan juhannuksena
- Hengailla savusaunalla viinilasin kanssa (ehkä jopa saunoakin tänä vuonna!)
- Ihailla kaunista suomalaista maalaismaisemaa peltoineen, koivuineen ja metsineen auringonlaskun aikaan

- Catching up with relatives I only see once a year, exactly at the Midsummer celebrations
- Sitting around at smoke sauna with a glass of wine (maybe even actually go into sauna this year!)
- Look and admire the beautiful Finnish countryside with its fields, birches and forests during sunset

summer-trends-2018-basket-bag-silk-scarf how-to-style-distressed-denim-for-summer

- Juoda vettä suoraan pihalla olevasta lähteestä
- Pelata korttia auringon laskettua
- Lukea kirjaa riippukeinussa
- Katsella palavaa kokkoa (ja hieman myös jännittää ettei joku lapsi tai eläin vahingossa mene liian lähelle tulta)

- Drink water straight out of the spring
- Play cards after the sun has set
- Read a book in the swing
- Watch the bonfire (and be a little bit worried that a small child or an animal will accidentally go too close to the fire)

summer-trends-2018-basket-bag-silk-scarf
Photography by: Ida S. 

- Nauttia ja rentoutua, sillä seuraavaan juhannukseen on kuitenkin taas se vuosi matkaa!

Vielä kerran ihanaa ja rentouttavaa juhannusta kaikille, nauttikaa mutta pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne!

- Just enjoy and relax, as it will be another year before the next Midsummer rolls around!

Whether you're celebrating Midsummer or not, I wish you all a lovely weekend! 

Find Me: 
Bloglovin, InstagramFacebook, Twitter, Pinterest, Youtube, theblogjungle
Postaus sisältää affiliate-linkkejä // This post contains affiliate links
SHARE:

20 June 2018

Summer Monochrome

minimal-scandinavian-monchrome-summer-outfit

Kuka väittää, ettei kokomusta muka sopisi loistavasti myös kesään? Varsinkin hieman viileämpään ja tuuliseen kesäpäivään kuten viime viikon tiistai, jolloin vietettiin Helsinki Päivää ensin Designmuseossa kierrellen ja sen jälkeen vielä JVG:tä Suomipopin Helsinki Päivän konsertissa kuunnellen. Ja ehdittiinhän me käydä testaamassa myös uusi ja paljon kehuttu Green Hippo Cafe, ja ainakin paikan 3 euron kaurajogurtti-bowlit kotitekoisella granolalla saa täältä suositukset!

Who says that you can't wear all black in summer too? All black summer outfits work really well especially on a cooler, windier summer days like Tuesday last week. It was the annual Helsinki Day and we spent it having a stroll in the Design Museum, trying out a cute new cafe that's been recently opened in Helsinki (Green Hippo Cafe - highly recommend their 3€ oat yoghurt bowls!), and listening to an outdoor concert in the Kaisaniemi Park. 

all-black-summer-outfit-scandinavian-style low-bun-with-silk-scarf

Kokomusta asu culotteseilla ja olkapäät paljastavalla bardot-paidalla röyhelöineen oli kyllä jotenkin ihan täydellinen look Designmuseossa kiertelyyn. Ehkä se on tuo kokomusta, josta ainakin itselle tulee usein taiteelliset, elegantit ja kultturellit vibat, ja se onkin helppo tapa huijata kanssaihmiset luulemaan että oma kulttuuritietämys on paljon parempi kuin mitä se todellisuudessa sitten onkaan ;)

Olin myös pitkästä aikaa liikkeellä hiukset kiinni, ja eihän se niin oudolta tuntunutkaan kuin aluksi pelkäsin! Jotenkin sitä aina turvautuu hiuksiin sellaisena "suojaverhona", eikä blogissakaan ole kovin montaa kuvaa jossa olisi hiukset kiinni. Nyt kuitenkin päätin kokeilla trendikästä low bun -kampausta, ja piristää ilmettä vielä värikkäällä silkkihuivilla joka tuo koko lookiin heti vähän mielenkiintoa. Erilaisia silkkihuiviviritelmiä pitää kyllä ehdottomasti tehdä nyt kesällä vielä enemmänkin!

An all black outfit with a pair of culottes and a shoulder baring bardot top with ruffles was in my opinion just made to be worn in Design Museum. Maybe it's because of that monochromatic colour palette that often gives me quite artsy, elegant and cultural vibes. This is how I trick people to believe that my cultural knowledge is much better than it actually is haha ;) 

For the first time in ages I also left the house with my hair up, and it actually didn't feel that weird after all! Somehow I always resort to having my hair down, almost like a 'security blanket', and you can't find that many photos with my hair tied up here on the blog either. Anyway, now I decided to give the trendy low bun look a try, and spark things up even more with a colourful silk scarf tied around it. The scarf really finalises the hair do and the whole outfit perfectly, making it look more interesting. I definitely need to experiment more with silk scarf hairstyles in the near future!

scandinavian-fashion-blogger-outfit-inspiration monochrome-all-black-summer-outfit-scnadinavian-fashion-blogger-style monochrome-summer-outfit-marimekko-bag

Zara culottes // Primark top // Zara scarf // Marimekko bag // Stuart Weitzman shoes (vintage)

Shop the Look

all-black-outfit-scandinavian-fashion-blogger-style-circle-bag-marimekko summer-hair-inspiration-low-bun-silk-scarf
Photography by: Eetu K.

Kuten sanottua, oltiin tosiaan vielä illemmalla kuuntelemassa JVG:tä, ja rehellisesti myönnän että siinä on kyllä ehdottomasti yksi mun suomalaisen musiikin suosikki! Niin hyviä ja mukaansa tempaavia biisejä, joihin moniin vielä liittyy paljon kivoja muistoja. JVG on aina edustanut mulle kesämusiikkia parhaimmillaan, ja sitä kuunnellessa vaan tulee aina niin hyvälle fiilikselle. Kaiken lisäksi pojilla on keikoilla aina ihan mieletön energia ja he saavat yleisönkin hyvin messiin!

Onko ruudun sillä puolella muita JVG-faneja? Ja mitä mieltä olette tästä mun kampauskokeilusta, toimiiko vai ei?

We went to the concert to listen to JVG, who is one of the most popular Finnish hip hop bands. And honestly, it's one of my absolute favourite bands when it comes to Finnish music! The songs are so catchy and make you feel good, and I've got a lot of nice memories attached to a lot of them. I highly recommend giving them a listen even though they sing in Finnish, I know a lot of foreign people actually really enjoy their music too! 

What do you think of my silk scarf / low bun experimentation, thumbs up or thumbs down?

Find Me:
Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, Youtube, theblogjungle
Postaus sisältää affiliate-linkkejä // This post contains affiliate links
SHARE:

18 June 2018

New in from Shopbop: Cult Gaia - Gaia's Ark Mini Clutch


shopbop-cult-gaia-ark

Kuten otsikosta ja kuvistakin voi jo päätellä, vaatekaapissa on nyt jotain uutta, ihanaa ja jo reippaasti yli vuoden päivät himotuslistalla ollutta: Cult Gaian Gaia's Ark Mini Clutch. Cult Gaian laukkujen perään on tosiaan tullut haaveiltua jo pitkään ja tämä ostopäätöskin on hautunut mielessä jo useamman kuukauden ajan, eikä kyseessä siis todella ollut mikään heräteostos. Nyt kuitenkin koin hetken oikeaksi ja kun sähköpostissa vieläpä odotteli 15%-alennuskoodi Shopbopille, päätin vihdoin klikata tän trendikkään bambulaukun ostoskoriin.

As you can already tell by the title and photos of this post, I've now got something new and lovely that's been on my wishlist for way over a year in my wardrobe: Cult Gaia Gaia's Ark Mini Clutch. I've been drooling over Cult Gaia bags for a long long time already and been thinking about getting one for myself for quite a while now, so this definitely wasn't an impulse buy. However, it was now that I felt the timing and situation was right for me to finally click the trendy bamboo bag into my shopping basket, especially since I had a -15% Shopbop discount code waiting to be used in my inbox. 

cult-gaia-ark-clutch-mini-bamboo

Cult Gaia Gaia's Ark Mini Clutch (here)

Cult Gaian Ark -laukkuja löytyy neljässä eri koossa (mini, small, large ja x-large), kahdessa eri materiaalissa (bambu ja akryyli), sekä monessa monessa eri värivaihtoehdossa. Omani on tosiaan mini-kokoinen, bambua ja väriltään natural. Hieman aluksi mietin, että onko mini jo liian mini, mutta ilokseni myös kaikkein pienin koko on yllättävänkin tilava. Oon nyt viime aikoina muutenkin innostunut käyttämään pienempiä laukkuja mutta melkeinpä kaikki muut pienet laukkuni on mustia, eli tällainen söpö kesäkassi tuo myös kivaa vaihtelua mun laukkuvalikoimaan. 

Cult Gaia Ark handbags come in four different sizes (mini, small, large and x-large), two material variations (bamboo and acrylic), and in a lot of different colour options. As I mentioned, mine is the mini sized bamboo version in a natural colour. At first I was a bit worried that the mini would be too mini, but even the smallest size is actually surprisingly spacious. I've been more into smaller bags lately anyway, but pretty much all of my other small bags are black so this cute summer bag also adds some nice variation to my handbag selection. 

cult-gaia-ark-mini-bamboo-natural-shopbop shopbop-cult-gaia-ark-handbag

Tein tilauksen tosiaan Shopbopille, ja tää olikin ensimmäinen kerta kun kyseisestä nettikaupasta mitään tilasin. Shopbopilla on ilmainen express international delivery ja ilmaiset palautukset, ja kun rekisteröidyin sivuille jo muutama viikko sitten pamahti sähköpostiin tosiaan 15%:n alennuskoodi tervetuliaisiksi. Tämä siis vinkkinä, jos joku muukin siellä mietiskelee jonkin designer-ostoksen tekemistä, sillä ainakin omalla kohdallani nämä kaksi asiaa vaikutti tosi paljon ostopäätöksen tekemiseen! Tein tilauksen lauantai-iltana ja seuraavana perjantai-iltana oli DHL:n mies ovella paketin kanssa, mikä on mielestäni todella nopea toimitus varsinkin kun Cult Gaian laukut lähetetään jenkeistä. Jenkeistä lähettämisen takia jouduin maksamaan vielä tullit päälle, mutta sekin hoitui itse asiassa yllättävän helposti ja mutkattomasti itse netin kautta! Tullimaksuja tuli maksettavaksi noin 20€ ja päätin tosiaan tehdä tullauksen itse, vaikka Shopbopilla olisi voinut toimituksen yhteydessä valita myös tullauksen tehtäväksi heidän puolestaan. Omiin kokemuksiini perustuen voin ehdottomasti suositella Shopbopilta tilaamista, sillä koko prosessi oli jotenkin todella helppo, nopea ja mutkaton.

I ordered mine from Shopbop, and this was actually the first time I've ever ordered anything from the said webshop. Shopbop has free express international delivery and free returns, and when registering to the site a few weeks ago I was given a -15% discount code as a nice little welcome. Tip for any of you who might be considering making a designer purchase of some kind soon, since these two factors majorly influenced my purchase decision! I placed the order on Saturday night and the DHL guy ringed the doorbell with my parcel the following Friday, which in my opinion is a really quick delivery time considering Cult Gaia bags are shipped from the US. And because they're being shipped from the States I also had to pay tariffs, but it was actually a surprisingly easy and smooth thing to do online by myself. The amount I had to pay was around 20€ which comes to about £18. However, Shopbop does also give you the option to pay the import duties when placing the order if you don't want to do it yourself afterwards. Based on my own experiences with Shopbop, I can definitely recommend ordering through them, as the whole process was somehow just so easy, quick and fuss-free. 

cult-gaia-gaia's-ark-bamboo-mini-clutch-shopbop


Other Cult Gaia Goodies



Find Me:
Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, Youtube, theblogjungle
Postaus sisältää affiliate-linkkejä // This post contains affiliate links

SHARE:

15 June 2018

Florals and Leather

floral-maxi-summer-dress

Kuten maanantain postauksessa jo lupailinkin, tässä todistusaineistoa siitä kuinka tämä KappAhlin maksimittainen kukkamekko toimii juhlan lisäksi loistavasti myös arjessa! Niittinilkkurit ja nahkatakki tuo naiselliseen kukkamekkoon kivasti kontrastia ja särmää, ja tekee mekosta tosiaan sopivan ihan tavalliseen torstaiseen kaupungilla kiertelyyn. Juuri tän takia mekko onkin se täydellinen kesämekko, joka sopii ihan joka tilanteeseen.

As mentioned and promised in Monday's post, here's proof of how this floral maxi dress from Kappahl really works in the everyday life too and not only when glammed up with a pair of heels! The studded ankle boots and the leather jacket add a touch of edginess and some contrast to the feminine floral dress, and make it very appropriate for a normal Thursday wondering around town. This is exactly the reason why this number is the the perfect summer dress that fits any and every situation. 

kappahl-kesämekkokappahl-kukkamekko

Mekkoon on myös superhelppo yhdistää erilaisia takkeja ja kenkiä, mikä on tässä Suomen yleensä hyvin arvaamattomassa kesäsäässä pelkkää plussaa! Korkkareiden kanssa yo-juhlissa ja nahkatakin sekä niittinilkkureiden lisäksi tavallisena torstaipäivänä oon ehtinyt käyttää mekkoa jo myös sinisen farkkutakin ja valkoisten lenkkareiden kanssa. Ja tietysti mekko näyttäisi ihanalta myös ihan sinällään joihinkin söpöihin kesäsandaaleihin yhdistettynä. Ihan todellinen monitoimimekko kyseessä siis, se on nyt tullut todettua ja todistettua jo monta kertaa!

It's also super easy to combine different kinds of jackets and shoes with the dress, which definitely a plus in this usually very unreliable Finnish summer weather! After wearing the dress with a pair of heels for a graduation party and then again with the leather jacker and studded ankle boots I've also already worn it with a blue denim jacket and a pair of white sneakers. And obviously the dress would also look great with a pair of cute summer sandals. A true 'fit for every situation' dress, that's been said and proved multiple times now! 

kappahl-vintage-stories-floral-maxi-dress

KappAhl dress (here) // ONLY faux leather jacket // Primark shoes

Shop the Look

floral-maxi-summer-dresspink-floral-maxi-dress-summer-fashionsummer-dress-pink-floral-maxi
Photography by: Eetu K.

Find Me:
Postaus sisältää affiliate-linkkejä // This post contains affiliate links
SHARE:

13 June 2018

Best Sources for Fashion News

Sain hiljattain eräältä lukijaltani kysymyksen, mitä sivuja ja lähteitä käytän muotimaailman uutisten lukemiseen ja viimeisimmissä käänteissä mukana pysymiseen. Alan opiskelijana sähköposti täyttyy erilaisista uutiskirjeistä, jotka on tosi hyvä, helppo ja nopea tapa pysyä mukana muotimaailman tapahtumissa. Tässä siis ne mun suosikkimuotiuutislähteet, toivottavasti saatte tästä vinkkiä jos muotimaailman seuraaminen kiinnostaa ja mikäli teillä on heittää jotain hyvää vinkkiä muista seurattavista sivuista niin jättäkää kommenttia alle!

A little while ago a reader asked me what sources I use to keep up to date on the news from the fashion world. Being someone who studies fashion, my inbox gets filled with different newsletters which are a great, easy and quick way to stay in the know of everything that's happening in the industry. I've listed my favourite sources below in hopes that you will find this post useful if you're also interested in knowing what goes on in the fashion industry. Oh, and if you think there's something missing from my list then please do let me know in the comments below! 

fashion-news

Tää on se mun ehdoton suosikki, jonka uutiskirjeen silmäilen läpi joka aamu! Vaikkei artikkeleita avaisikaan sen enempää niin pelkkien otsikoiden perusteella tunnen jo pysyväni hyvin mukana viimeisimmissä ja tärkeimmissä käänteissä. Mulla on tästä yliopiston kautta käytössä 'BoF Professional' -jäsenyys, eli mulla on vähän laajemmat lukuoikeudet kuin ilmaisversiossa. Kannattaa siis katsoa jos koulun kautta on mahdollisuus laajempiin lukuoikeuksiin! BoF:ia ja sen uutiskirjettä kuitenkin luin myös ennen yliopistoon menemistä, eli suosittelen kyllä ehdottomasti ilmaisversiotakin! 

This is my ultimate favourite, and BoF newsletter is the one I eye through every single morning! Even if you don't actually open the articles and just read the headlines you still feel like you're on top of things and know the main things that are going on within the industry. I've got a 'BoF Professional' subscription thanks to uni, which gives me an unlimited access to the articles, so definitely check if you're able to get the professional subscription to get the full benefits! However, I was already reading Business of Fashion before starting uni, so I still do recommend the free version too! 

fashion-industry-news

Kaikille tuttu Vogue on oikeasti hyvä lähde myös muotimaailman uutisiin liittyen! Luonnollisesti Voguen sisältö keskittyy enemmän juttujen 'viihdearvoon' kuin BoF:in, mutta Voguetakin selailemalla pysyy kyllä hyvin mukana tärkeimmissä muotimaailman käänteissä. 

Although Vogue isn't primarily a news source it is actually a good site for reading about the main happenings in the fashion industry! Obviously Vogue concentrates more on the entertainment value of its articles when compared to e.g. BoF, but it's still definitely a good site to have a look over. 

Drapers kattaa todella laajasti kaikki mahdolliset muotimaailmaan liittyvät uutiset, ja on yksi alan parhaimpia ja arvostetuimpia uutislähteitä. Drapersin artikkelit on nimenomaan täyttä asiaa ja artikkelit liittyy ihan kaikkiin toimintoihin muodin sisällä. Drapers on mielestäni 'subscription only' -sivusto, enkä ole varma voiko sen artikkeleita lukea ollenkaan ilman jonkinlaista jäsenyyttä. Mulla on siis tässäkin käytössä yliopiston tunnukset, joten kannattaa Drapersinkin yhteydessä tsekata pääseekö niillä lukemaan! 

Drapers is one of the best and most respected news sources within the industry. Drapers articles are to the point and 100% no BS covering all the different areas of fashion world from retail to trade shows and business operations. I think Drapers is a 'subscription only' service and I'm not sure if you're able to read the articles at all without being signed in. Again, I'm able to access the articles with my uni credentials, so do check if you can access the site with the ones from your education or work!

fashion-industry-newsletter
FashionUnited on sisällön suhteen mielestäni hieman Drapersin tyylinen, mutta jos en ihan väärässä ole niin tämä on täysin ilmainen sivusto! Uutiset kattaa hyvin kaikki erilaiset muotimaailman toiminnot aina jälleenmyynnistä bisnes-juttuihin, ja FashionUnitedin uutiskirje on sekin todella hyvä ja kattava! 

In my opinion, FashionUnited is a little bit like Drapers when it comes to content, but if I'm not completely wrong their articles are free to access for everyone! The news coverage provides a fairly wide view on the different functions of the fashion industry, and their newsletter is actually really good as well! 

Find Me:
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig