My Experiences with Loneliness

Postaus sisältää mainoslinkkejä (affiliate) // This post contains ad links (affiliate) 

Viime viikolla Afterwork-podcastin tytöt ottivat aiheeksi yksinäisyyden, ja myös Roosa kirjoitti aiheesta blogissaan. Yksinäisyys on aihe, joka kyllä kolahtaa myös minuun, ja niinpä halusin kirjoittaa itsekin muutaman sanan nimenomaan yksinäisyydestä.

Last week I listened to a podcast and read a blogpost that both had loneliness as their topic. Loneliness is something that I have experienced too, and so I wanted to write a little bit about the subject as well. 

Vaikka en tällä hetkellä koe yksinäisyyden tunteita kuin ihan todella todella harvoin (päinvastoin, otin muun muassa muutama viikko sitten muutaman päivän ihan vain itselleni koska tuntui siltä että tarvitsin sitä juuri silloin), oli tilanne täysin erilainen erityisesti kaksi vuotta sitten ensimmäisen yliopistovuoteni jälkeisenä kesälomana.

Although at the moment I don't really experience feelings of loneliness, other than very very rarely (quite the contrary actually, a few weeks ago I had to take a few days just for myself because I felt like that's what I needed right then), the situation was totally different two years ago on summer holiday after my first year at university. 

Vietin lähes koko kesän Glasgow'ssa, ja noin viiden kuukauden kesälomasta olin yhteensä vain noin kolme viikkoa Suomessa. Muistan kuinka ensimmäisen Suomessa vietetyn pätkän jälkeen palasin takaisin pieneen opiskelija-asuntolan laivanhyttiä muistuttavaan huonekopperooni, ja pala nousi kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Kesäloma oli hädintuskin puolivälissä, ja ajatus siitä että viettäisin monta monta viikkoa käytännössä täysin yksin tuntui todella raskaalta. Asuin isossa kahdeksan hengen solukämpässä, ja vaikka tulinkin kaikkien kanssa toimeen ei heistä kukaan kuitenkaan ollut sellainen persoona, jonka kanssa olisin halunnut ystävystyä lähemmin. Taisinkin varata uudet lennot vielä elokuulle heti seuraavana päivänä.

I spent almost whole of the summer in Glasgow, and during that almost 5-month holiday I spent a total of approximately three weeks in Finland. I remember how after the first time I was in Finland that summer I returned to my teeny tiny room in student halls and I started to tear up. My summer holiday had barely reached the mid-point, and the thought about having to spend many many weeks basically completely on my own felt really tough. I lived in a huge student flat with seven other people, and although I got along with my flatmates none of them were 'my kind of people' in a way that I would've wanted to become a closer friend. I think it was just the following day of coming back to Glasgow when I already booked new flights to go home to Finland later on in the summer. 

Dorothy Perkins top (pr gift) // Gina Tricot shorts (second hand) // TOMS shoes // Ray-Ban sunglasses // KappAhl bag (pr gift)

Shop the Look

Läheisten ihmissuhteiden muodostaminen ei ole mulle helppoa, ja ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana mulle ehtikin kehittyä vain yksi tällainen läheinen ystävyyssuhde. Tämä ystävä (ja nykyinen ihana kämppikseni) kuitenkin lähti koko pitkäksi kesäksi reissaamaan, eikä mulla siis ollut Glasgow'ssa oikeastaan ketään sellaista ihmistä, jonka kanssa oikeasti viettää aikaa. Mulla oli toki jonkun verran kavereita ja tuttuja yliopistolla, mutta ei oikeastaan ketään sellaista jolle olisi voinut laittaa viestiä että "hei, lähetkö vaikka kahville tai piknikille?". Mä en ole koskaan viihtynyt suurissa porukoissa tai opiskelijariennoissa, tai pitänyt yöelämästä, mikä on ehkä osasyy siihen että ensimmäisen vuoden aikana ei monia läheisiä ystävyyssuhteita ehtinyt muodostumaan, sillä opiskelijoille tarjottu tekeminen oli nimenomaan sitä juomista, bilettämistä ja örveltämistä. Not for me. Itse asiassa yksi silloisista kämppiksistänikin totesi "mikset sä koskaan käy missään?". Vaikka kämppis ei tarkoittanut sanomaansa pahalla, niin kyllähän noi sanat silti satutti sillä hän oli osunut juuri siihen mun arkaan paikkaan. Mun ongelma on myös ehkä se, että olen ylipäätään tosi huono laittamaan viestiä yhtään kenellekään. Ja kynnys lähestyä jotain hieman tuntemattomampaa on vieläkin korkeampi. Nykyään saatan laittaa kyllä rohkeammin viestiä vähän vieraammillekin tyypeille, mikä on varmasti osittain juurikin tämän pari vuotta sitten kokemani yksinäisyyden kautta opittua.

Forming close and tight relationships with people is not easy for me, and during my first year of uni I only developed one friendship like that. However, this friend in question (who is now the other one of my amazing flatmates too), headed off travelling for the summer and so I didn't actually have anyone in Glasgow that I could've messaged 'hey, wanna grab a coffee or go for a picnic?'. I have never been one to enjoy being in big groups of people or attend student parties or go clubbing etc., which is probably one of the reasons why I didn't form tight friendships with people during my first year at university. Because parties, drinking, clubbing and getting absolutely hammered seemed to be the only happenings offered to students. Not for me. Actually, one of my flatmates at the time asked me 'why don't you ever go anywhere?'. Although I know he didn't mean it in a bad way, his words definitely did hurt because, probably without him knowing it himself, he had hit me just where I felt the most vulnerable in at that time. One of my problems is also that I'm really bad at sending messages and getting in touch with people anyway. Nowadays I'm more confident though and might send a quick message to someone that I might even know that well, and I'm sure that is partly just because of the loneliness I experienced a couple of years ago. 



Kesällä 2017 vietin päiväni siis suurimmaksi osaksi yksin Glasgow'ssa, turhautuneena etsien töitä ja vieden CV:tä paikkaan jos toiseenkin, mutta työpaikkaa ei mistään kuitenkaan irronnut. Yritin keksimällä keksiä itselleni tekemistä ja menemistä, ihan vain päästäkseni pois neljän seinän sisältä. Pysyin järjissäni oikeastaan vain blogin ja sosiaalisen median avulla. Pystyin kanavoimaan energiani ja aikani blogin päivittämiseen, mikä toi päiviini jonkin verran sisältöä ja rutiinia. Ja Instagramissa muiden kanssa vuorovaikutuksessa oleminen lievensi yksinäisyyden tunnetta edes hieman. Itse asiassa kaikki tämänhetkiset läheisimmät somen kautta syntyneet ystävyyssuhteet ovat saaneet alkunsa nimenomaan tuona kesänä 2017.

So I spent my summer 2017 mostly in Glasgow, frustratedly trying to find a job and handing in my CV to here there and everywhere never to hear back from anyone. I tried to purposefully come up with things to do and places to go, just so I'd get myself outside. The only thing that kept me sane was blogging and social media. I could channel my energy and time to updating this blog, which brought at least some content and routine to my days. And connecting and interacting with others on Instagram made me feel a little bit less alone. Actually, all of the close friendships I now have with people I've met through the 'gram have been initiated during that summer 2017. 

Photographed by: Tanja K.

Kuten postauksen alussa totesinkin, en tällä hetkellä koe yksinäisyyden tunteita juuri ollenkaan. Tiedän, että vaikka viettäisinkin kesääni Glasgow'ssa, olisi mulla siellä nykyään jo monta ihanaa ystävää joille laittaa viestiä ja joiden kanssa viettää aikaa - ihan niin kuin täällä Suomessakin. Nykyään osaan nähdä tuon kesän kuitenkin opettavaisena kokemuksena. Opin paljon itsestäni, omista tarpeistani, voimavaroistani ja sosiaalisuudestani. En kuitenkaan enää koskaan halua kokea samanlaista kesää kuin vuonna 2017. Ja tiedän ettei mun onneksi tarvitsekaan.  

Mitä ajatuksia yksinäisyys teissä herättää? Ootteko te kokeneet yksinäisyyden tunteita?

As I stated at the start of this post, right now I don't really experience feelings of loneliness at all. And I know that even if I was spending my summer in Glasgow this year, I currently have so many amazing friends there with whom I could spend time - just like here in Finland. And nowadays I've learnt to see that summer as an experience that taught me something. During those few months I learned a lot about myself, my needs, my drives and motivation, and me as a social human being. However, despite how much I learned, I never want to experience a summer like 2017 ever again. And I know that luckily I don't have to. 

What thoughts do you have about loneliness? Have you ever experienced the same kind of feelings?

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi