Postaus sisältää mainoslinkkejä*
Ajatus oman yritystoiminnan aloittamisesta ja henkilökohtaisten stailausten ja tyylikonsultaatioiden tarjoamisesta oli pyörinyt mielessäni jo parin vuoden ajan ennen kuin ne lopulta näkivät päivänvalon. Ja taustalla vaikuttivat oikeastaan nämä seuraavat neljä eri syytä.
K-Citymarket Mywear paita (samankaltainen sininen kauluspaita*) // NA-KD farkut (samankaltaiset vaaleat bootcut farkut*) // Ibero huivi (samankaltainen silkkihuivi*) // Converse kengät*
4 syytä henkilökohtaisten stailausten & tyylikonsultaatioiden takana
Haluan jakaa muodin ja tyylin tuottamaa iloa muillekin
Itse olen aina nauttinut muodista, tyylistä ja pukeutumisesta. Jo lapsena olin määrätietoinen sen suhteen, mitkä vaatteet päälleni laitan. Ja ihan yhtä määrätietoinen myös sen suhteen, mitä en laita. Lapsena sain muutamaan kertaan kuulla, että näytän ihan sirkuspelle Hermannilta kun olimme lähdössä johonkin, mutta olin itse valinnut asukokonaisuuteni huolella ja viihdyin siinä. Muiden mielipiteillä asuvalinnoistani ei siis silloin(kaan) ollut merkitystä, vaan puin päälleni juuri sitä mikä minusta tuntui hyvältä. Muoti, tyyli ja pukeutuminen ovat myös tuoneet iloa ja inspiraatiota vaikeidenkin aikojen keskellä. Ja yhä edelleen vaatteet, muoti ja tyyli tuottavat minulle paljon iloa. Ja nimenomaan tätä iloa ja intoa haluan jakaa myös asiakkailleni. On ihanaa huomata ja kuulla, kuinka stailauksen ja tyylikonsultoinnin jälkeen asiakas katsoo vaatekaappiinsa ihan eri tavalla: "Täällähän olikin oikeasti vaikka mitä, ostoslista lyheni ainakin puolella" tai "Hei vau joo, en mä oo ajatellutkaan että noi kaksi voisi pukea yhdessä!"
Haluan auttaa naisia löytämään itsevarmuuden vaatekaapilla
Hyvältä tuntuva asukokonaisuus = itsevarma fiilis. Muotia, tyyliä ja pukeutumista tulee mielestäni ensisijaisesti lähestyä nimenomaan ilon, mutta myös itsevarmuuden kautta. Kaikkein paras asukokonaisuus on aina se, joka päällä olo on itsevarma. Haluankin auttaa mahdollisimman monia löytämään sen itsevarmuuden, jonka asukokonaisuudet parhaimmillaan tuovat.
Haluan vapauttaa naiset vanhanaikaisista ajatusmalleista pukeutumiseen liittyen
Olen sitä mieltä, että näin 2020-luvulla on jo korkea aika hyvästellä niin sanotut vanhanaikaiset tyyli- ja pukeutumissäännöt. Mutta jos joku pukeutumissääntö on kerran iskostunut mieleen, niin siitä onkin yllättävän vaikeaa päästää irti. Ja nimenomaan tässä irtipäästämisessä haluan auttaa asiakkaitani, sillä se mahdollistaa myös ilon, inspiraation, luovuuden, uusien ideoiden ja sitä kautta sen ihanan innostuksen löytymisen. Itse en usko esimerkiksi vartalotyyppi- tai värikartta -ajatteluun, vaan olen sitä mieltä että vain sillä on merkitystä, miltä vaate tuntuu päällä ja minkälaisen tunteen se saa kantajalleen - sanoipa vartalotyyppi tai värikartta kyseistä vaatteesta mitä tahansa.
Haluan auttaa hyödyntämään koko vaatekaappia monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti
Usein asiakkaideni yhteydenotoissa korostuu kokemus siitä, että oma tyyli on tylsä ja "pukeudun aina samoihin vaatteisiin". Usein arjen kiireissä ymmärrettävästi käykin juuri niin, että tulee tartuttua päivästä toiseen samoihin vaatteisiin ja yhdistelmiin. Ei siis mikään ihme jos ajan kuluessa oma pukeutuminen alkaa tuntua tylsältä. Haluan auttaa löytämään vaatekaapista niitä unohtuneita helmiä ja uusia asukokonaisuuksia. Tällöin myös vaatekaapissa oleville vaatteille saadaan lisää käyttökertoja ja hinta per käyttökerta pienenee kun vaatteita opitaan yhdistelemään uusilla ja erilaisilla tavoilla.
Voisiko henkilökohtaisesta stailauksesta tai tyylikonsultaatiosta olla apua sinulle? Lue lisää ja ota yhteyttä!
Tilaa Tyylikirje, ja saat sähköpostiisi '8 helppoa askelta tyylikkääseen pukeutumiseen' -oppaan.
No comments
Post a Comment